Säilöttyjä unelmia on aivan muuta kuin suurin osa dokumenttielokuvista, joissa puhuvat päät kertovat miten asiat todella ovat. Tässä tapauksessa tilastot ja selittelyt on jätetty sikseen.

Katja Gauriloffin neljä vuotta rakentama elokuva on visuaalisesti vaikuttavasti kokonaisuus, joka todella kannattaa käydä katsomassa juuri valkokankaalta. Kyseessä saattaa olla hyvinkin vuoden merkittävin kotimainen elokuva.

Gauriloff seuraa säilyketölkin, purkin ja sisällön, pitkää matkaa suomalaisen ruokakaupan hyllylle. Seurattavan elintarvikesäilykkeen tapauksessa kilometrejä kertyy uskomattomat 35 000 kilometriä.

Syntyprosessi

kattaa kymmenen maata ja kaksi mannerta. Matkallaan Säilöttyjä unelmia paisuu poeettisiin mittoihin kuvatessaan globalisaatio-ajan työtä ja sen tekijöiden pelkoja ja haaveita.

Kaikki alkaa Brasilian malmilouhoksilta, jossa köyhälistö juoksentelee hakkuineen valtavien kauhakuormaajien välissä. Espanjassa tomaattipelloilla työskentelevät naiset toivovat lapsilleen parempia uramahdollisuuksia. Romanialainen teurastaja kertoo, kuinka uran alussa kuolleet siat kummittelivat hänen unissaan. Teurasjätettä siivoava Florica suree aborttia ja näkee edessään epävarman tulevaisuuden.

Kamera kulkee läpi tehdashallien, konttiaukioiden, sikaloiden ja peltojen.

Tyylillinen ratkaisu kuvata töihin syventyneitä ihmisiä ja käyttää ääniraidalta heidän kertomuksiaan, luo yllättävän emotionaalisen yhteyden ruokateollisuuden ja sen parissa palkkansa ansaitsevien yksilöiden välille. Tähän ei tavanomainen reportaasi pysty. Ihmisten tarinat ovat karuja mutta kauniita häivähdyksiä maailmasta, josta elintarvikkeen tuoteseloste vaikenee.

Gauriloff osoittaa merkittävää humanismia kohdistaessaan kameransa niihin ihmisiin, jotka meidän länsimaisten kuluttajien silmissä marginalisoituvat usein nimettömiksi roboteiksi.