Näkyjä koleasta tulevaisuudesta

Karsintavaihe on pelottava kirja. Siinä Verronen palaa muutaman "arkisemman" romaanin jälkeen Verros-kerronnan ytimeen: reaalifantasiaan ja todellisuuteen, jossa on outo ja pelottava sävy.

Karsintavaiheen maailma on absurdi, eikä kaikki muutenkaan ole kovin hyvin.

Tarina alkaa, kun päähenkilö Lumi saa elämänsä takaisin. Perinnöllinen sairaus voidaankin voittaa. Elämä jatkuu. Mutta millaisena.

Mieleen muistuu Orwell, Kafka, Atwood.... Karsintavaiheen maailma on isonveljen ja mikrosirun valvoma. Tärkeintä on työ. Sitä tehdään pätkissä ja tauotta. Muuta ei ole.

Yksilön tilalla on valvottava, luokiteltu, milloin vain töihin hälytettävä työntekijä. Lisää tulee halpamaista. Tehottomat eliminoidaan. Vastaanhangoittelijat lääkitään. Naiset voivat edetä keinoemoksi tai maksuhuoriksi. Mihinkään kuulumattomille annetaan tunnistusranneke.

Hajanaisen ja luettelomaisen alun jälkeen kirja pääsee vauhtiin. Alkaa matka Lumin maailmaan.

Ja Lumi tekee työtä; purkaa ja raivaa. Öisin ja kysymyksittä. Lumin maailma on sivu sivulta kummallisempi. Kuin liikuttaisiin ilman ääntä, ilman jälkiä. Eikä koskaan kysytä miksi tai mitä.

Lumin tekemä purkutyö on olennaista, sillä nyt rakennetaan maailma uusiksi. Uuden maailman huipulla ovat turvallisuusfirmat.

Ystäviä katoaa, toiset poltetaan loppuun. Lumi raahustaa eteenpäin. Ristiriitaa ja hivenen sitä ennenvanhaista tuo hylätty pieni poika Verneri sekä vanhempi miesystävä Kalevi.

Lumi muistuttaa vahvasti Verrosen aiempia päähenkilöitä. Heidän tapaansa hän on ulkopuolinen, havainnoija, oman tiensä kulkija. Mutta omia teitä tässä maailmassa ei juuri ole. Sillä Karsintavaiheessa jopa päähenkilöltä on viety oma tahto ja toimintavalta - hänestä on tullut tapahtumissa ajelehtija.

Lumi. Nimi on enne: tuo mieleen tyhjää ja valkeaa.

Tarinan edetessä Verronen vakuuttaa luomallaan dystopialla. Tässä on totalitaarinen yhteiskunta, jossa hallinto on mielivaltainen ja yksilö mennyt. Monsterimaasturit jyräävät kadulla, ihmiset asuvat häkkikanalaa muistuttavissa asuntoloissa tai laittomasti. Kokonaisia alueita tyhjennetään, väärin- tai mitään ajattelijat eliminoidaan. Kehenkään ole luottamista.

Myös lukijalta evätään tunteet. Lumi on pääroolissa, mutta että päähenkilö... Hän pysyy etäisenä. Eläytyminen ei suju. Tapahtumat vyöryvät absurdilla logiikallaan. Sairauskin unohtuu. Oliko se fiktiota. Tulee kolea olo.

Olemme lukeneet näitä ja näistä, mutta Karsintavaihe sykäyttää.

Kaikki on niin kovin lähellä. Tälläkin kirjoitushetkellä New Orleansista kuljetetaan tuhannet ihmiset myrskyä pakoon - juuri se tunnistusranneke kädessään.

Mutta ehkä on toivoa. Kun Lumi, Verneri ja Kalevi, nuo standardisoidun maailman reunoilta kurottavat, takertuvat toisiinsa, näkyy häivähdys inhimillisyyttä. Joskus sitä sanottiin rakkaudeksi.

Leena-Kaisa Laakso