Laulut joita lauloimme

Westön Helsinki-kvartetti huipentuu upeasti. Kjell Westö: Älä käy yöhön yksin. Suomentanut Katriina Huttunen.
Otava 2009. 604 sivua.Kjell Westön edellinen romaani, kolme vuotta sitten Finlandia-palkittu Missä kuljimme kerran, jätti minut kylmäksi. Pikkukaupunkilaisena umpisuomalaisena en ollut ydinkohderyhmää, en ruotsinkielisten parempi- ja joidenkin huonompiosaisten kohtalokkaille edesottamuksille viime vuosisadan alkupuolen Helsingissä. En toljake tajunnut, että tässä on syntymässä kenties suomalaisen kirjallisuuden 2000-luvun taitteen merkittävin kokonaisteos, joka oli vain palaa vailla.

Älä käy yöhön yksin on se pala, ja Leijat Helsingin yllä (1996) teoksesta käynnistynyt ja Isän nimeen -teoksella jatkoa saanut kvartetti saa arvoisensa päätöksen.

Älä käy yöhön yksin on massiivinen romaani kahdessakin mielessä. 600 sivua paikoin perin rönsyilevää tekstiä koettelee lukijaa mutta lopulta myös palkitsee: vasta luku-urakan puolivälissä tajuaa, miten kieli paitsi kertoo aikakaudesta, myös on sitä. Mitä lähemmäs nykypäivää tarina ulottuu, sitä napakammaksi se käy.

Massiivinen Westön romaani on myös harvinaisen painava aikalaiskuvaus, joka kertoo Suomen mentaalisesta muutoksesta 60-luvulta tähän päivään. Vaikka päähenkilöt ovatkin pääosin suomenruotsalaisia, ankkalammikosta tässä ei ole kyse. Todistamisen taakka ei sekään paina Westön kirjaa, vaan se on ehyt taideteos, jossa on upea draaman kaari.

Tarina paljastaa alkuun juurensa, jotka ovat sodissa, mutta se lähtee varsinaisesti käyntiin 60-luvulta ja folk-musiikin tulosta Suomeen. Jouni, Ariel ja Adriana perustavat trion, joka pääsee jopa tekemään singlen. Homma ei kuitenkaan lähde kunnolla lentoon ja kolmikko hajoaa: Jouni lähtee yliopistoon ja tähtää menestymiseen, Adrianan psyyke ei kestä ja Arielista tulee pikkurikollinen.

Tarinan toinen vaihe johdattaa 70-luvulta nykypäivään. Kertojana on Adrianan pikkusiskoon rakastunut kirjailijanalku Frank, jonka elämään myös alun muut henkilöt ilmaantuvat. Tarinan lopuksi katsotaan, miten ja miksi kaikki kävi näin. Yllätyksiä on luvassa. Tarinassa poikkeilevat myös kolmesta aiemmasta kirjasta tutut henkilöt.

Westön tyyli on perin etäällä kotimaisten mieskirjailijoiden suosimasta täsmäproosasta, jossa jokainen sana on tosi yhdessä ja erikseen. Westö ei kirjoita hyvää lausetta toisensa perään. Hänen vuolas tyylinsä perustuu tunnelman rakentamiseen, ja siihen tunnelmaan lukijan on osattava heittäytyä. Sen jälkeen tarina kantaa, ja kantaa hyvin.

Ystävyys, uskollisuus ja välittäminen eivät ole teemoja, joihin tämän päivän kirjallisuudessa pääsisi kyllästymään. Romantikko Kjell Westö on muttei niin romantikko, etteikö osaisi kertoa, kuinka kovilla nuo ihanteet tämän päivän elämänmenossa ovat. Kaiken yllä teemana soi trion singlen A-puoli Älä käy yksin yöhön, jonka kirjan suljettuaan toivoisi olevan olemassa.

JUHA VIRKKI