Haikeaa musiikkia särkyneille
3.12.2009 4:00
Virpi Hämeen-Anttila: Päivänseisaus
Otava, 2009
395 sivuaVirpi Hämeen-Anttilan uutuus vie muusikoiden ja särkyneiden sydänten pariin. Hämeen-Anttilan yhteydessä puhutaan usein viihdekirjallisuudesta ja tiettyyn sävyyn. Tässä on kuitenkin kyse ihmissuhteista ja elämänvalinnoista..Draamakin näyttäytyy.
Päivänseisauksen henkilökaartia ovat alttoviulisti Paula ja englanninsuomalainen kirjailija Erik. Paula on eronnut, menestystä pelkäävä ja sisarensa kuoleman lamauttama. Erik on eksyksissä ja itseäänkin etsivä. Kummallakin on särkynyt sydän. Sitten heidän tiensä kohtaavat, sattumalta.
Hämeen-Anttilalle tyypilliseen tapaan miljöö on sivistynyt, kultivoitunut, keskusteleva. Käydään kahvilla ja haahuillaan Akateemisessa, katsotaan maisemat bussin ikkunasta. Aina Hämeen-Anttilaa lukiessa tuleekin hinku mennä kirjan sisään, siihen kotoisaan, turvalliseen, ajattomaan maailmaan, syyssateiseen teehetkeen.
Päivänseisaus alkaa, kun Erik ja Paula kohtaavat sattumalta bussissa. Siinä he ovat, sielunkumppanit, samanlaiset. Ystävyys ja orastava romanssikin alkaa. Kumpikin on aikuinen, viisissäkymmenissä. Mikään ei ala puhtaalta pöydältä, vapaasti. Kumpikin huomaa kantavansa koko mennyttä elämäänsä ja sen pelkoja, epäonnistumisia, toiveita ja murskattuja unelmia mukanaan jokaiseen helpoksi luultuun hetkeen.
Minua on aina viehättänyt Hämeen-Anttilan monimuotoisuus ja rohkeus hypätä lajityypistä ja tyylistä toiseen, aina Sokkopelin hektisyydestä Alastonkuvien jämähtäneeseen kerrontaan. Päiväntasaus on alussa verkkainen ja vähän paperinen. Puhutaan paljon, analysoidaan musiikkia, harhaillaan. Teksti on jaarittelevaa, ei oikein vedä. Henkilöt jäävät etäisiksi.
Onneksi puolenvälin kieppeillä jokin olennainen muuttuu. Tunteet astuvat peliin. Lukija viedään lähelle henkilöiden heikkouksia, ja heikkouksiensa äärellä henkilöistä tulee eläviä, samastuttavia. Paula, joka ei osaa unohtaa entistä miestään, joka saa elämänsä ensimmäisen raivokohtauksen, perfektionisti, varovainen. Erik, nuorena kiusattu yksinäinen, se jonka äiti ompeli pienelle pojalle liian persoonalliset vaatteet, naisten pauloissa, totuutta etsivä. Myös juonellisesti tarina alkaa vetää. Teksti rönsyilee edelleen, mutta tunnelma tiivistyy.
Paula kohtaa perheensä, ex-miehensä, varovaisuutensa.
”Varovaisuuteni ärsyttää jo itseänikin. Soitan vain, tai istun kotona, luen, kuuntelen musiikkia, odotan, odotan, odotan. Olen puolivalmis, elämä on joka kohdasta kesken, ja silti olen kuluttanut kaiken loppuun, kaikki on ohi, rakkaus ja lämpö, perhe, lasten lapsuus. Eikä saa uutta mahdollisuutta. ”
Erik katsoo äitinsä kuolinvuoteen äärellä menneeseen ja oivaltaa, jotain.
Loppu onkin aito katharsis. Tunteiden kautta astutaan uuteen. Varovaisesti, mutta luottavin mielin.
Leena-Kaisa Laakso
