Kahvikonsertti. Jan Lehtola, urut. Petri Komulainen, käyrätorvi. Jyrki Lasonpalo, viulu. Antero Manninen, sello.
Kymin ammattikoulun juhlasali 18.4.2010.Vanhoissa konserttisaleissa on atmosfääriä, historian läsnäolon tuntua. Siksi pidän toivottavana, että sunnuntaina korjattuine urkuineen ikään kuin uudelleen vihitty Kymin ammattikoulun sali jää pysyvään käyttöön.

Aivan ongelmaton sali ei ole. Kun väkeä oli tupa täynnä, happi ei tahtonut riittää. Ilmastointi ei taida täyttää aivan uusimpia kriteerejä. Minkä verran väenpaljous vaikutti akustiikkaan, jäi epäselväksi, mutta täyteen ahdetussa salissa ei ollut jälkikaikua juuri lainkaan.

Jan Lehtola kehui ohjelmalehtisessä ammattikoulun urkujen kuntoa. Hyvä että ovat kunnossa, mutta ne soivat salissa melko puhdittomasti, ikään kuin suodattimen takaa. Oli merkille pantavaa, että konsertin päätösnumerossa urkujen kanssa soineet viulu ja sello kuuluivat luontevammin suoraan. Lisäksi ihmetytti se, että taitavan Jan Lehtolan soitossa oli niin paljon epätarkkuutta. Ovatko nämä urut erityisen hankalat soittaa?

Edellä mainituista seikoista huolimatta voi todeta, että Kymin ammattikoululla kuultiin jännittävä konsertti. Pääosin tuntemattomien säveltäjien harvinaisista teoksista koostunut ohjelma tarjosi uusia tuttavuuksia, ja sehän on aina mielenkiintoista.

Petri Komulaisen käyrätorvisoitanta sulautui kauniisti urkujen sointiin Eduard Todin Andante religioson ja August Körlingin Pastoralen romanttisissa tunnelmissa sekä Oskar Merikannon Romanssin mollivuodatuksissa.

Teosharvinaisuuksista kiintoisin oli Josef Rheinbergerin Dvorak- ja Brahms-henkinen Sarja viululle, sellolle ja uruille. Teos oli täysimittainen, neliosainen sonaatti. Sarabanden kaunis pääaihe sekä sonaattimuotoisen ensiosan raikas ilmaisu olivat teoksen parasta antia.

Urut eivät ole tällaisessa romanttisessa kamarimusiikissa aivan ihanteellisin soitin, ja niinpä Rheinbergerin monisanaisuus alkoi puuduttaa. Lehtola oli tässä teoksessa melko hyvin sinut soittimensa kanssa. Jyrki Lasonpalo soitti viuluosuuden muutamia kirskahteluja lukuun ottamatta pätevästi. Eniten pidin Antero Mannisen hallitusta ja luontevasta sello-osuudesta.

Ohjelmassa ollut ainoa urkusoolo, Mendelssohnin c-molli-sonaatti osoitti, että ammattikoulun sali ei ole urkukonserttien ykköspaikka Kouvolan seudulla. Jouset soivat sunnuntain konsertin soittimista salissa selkeimmin. Miten mahtaisi soida kamarimusiikki lavalta soitettuna?

Jukka Kumpulainen