Bensankatkuinen ryöstöralli
21.5.2010 0:00Siri Kolu: Me Rosvolat.
223 sivua. Otava 2010.Siri Kolun vauhdikas lastenromaani Me Rosvolat voitti Otavan ja Kinoproduction Oy:n järjestämän lastenromaanikilpailun. Tarinasta on suunnitteilla myös valkokangasversio.
Rosvoloiden ryöväriperhe kähveltää keskiluokkaisen perusperheen kesälomalastin ja siinä sivussa myös perheen vesan, Viljan. Kotonaan näkymätön Vilja-tyttö toimii tarinan minäkertojana. Alkushokista toivuttuaan hän löytää sijansa rosvoperheestä ja tulee ensimmäistä kertaa elämässään kuulluksi ja nähdyksi.
Tien päällä Vilja oppii paljon itsestään, perheestään ja Rosvoloista. Hän saa lisää itseluottamusta huomatessaan, että rosvojen joukossa lapsellakin on valtaa ja sanansija. Rosvojen oma yhteiskuntajärjestys on hykerryttävän anarkistinen, mutta silti hyväntahtoinen. Lakikirjat eivät pysty täysin määrittelemään oikeaa ja väärää.
Moraalisia pohdintoja varastamisesta ja toisen omaisuuden ryöväämisestä ei siis juuri esiinny. Juoni ei täten latistu oikean ja väärän mustavalkoisella erottelulla, vaan lukijalle annetaan mahdollisuus muodostaa oma näkemyksensä niin rosvojen kuin tavallisten veronmaksajienkin elämästä.
Kaiken keskiössä on vauhti, karnevalismi ja anarkistinen hassuttelu. Tapahtumapaikat vaihtuvat rosvoperheen äidin kaasujalan painalluksen voimalla tiheään tahtiin.
Roadmovie-hengelle tyypilliseen tapaan tarina on jaksotettu lyhyihin episodeihin, mikä helpottanee myös sen siirtämistä elokuvateattereihin. Kukin luku sisältää oman pienoistarinansa. Matkanteko onkin juonen etenemisen kannalta keskeistä, ja kuljettu matka rinnastuu myös vaivattomasti Viljan kasvutarinaan.
Rötöstelevällä elämäntavalla on kuitenkin hintansa. Rivien välistä paljastuu rosvotalvien kylmyys ja karuus sekä huonosti nukutut yöt. Viljan läsnäolo sekoittaa vallitsevan järjestyksen, ja Rosvolat joutuvat tarkastelemaan omaa elämäänsä uudesta näkökulmasta.
Tylsyys on tälle seikkailutarinalle tuntematon käsite. Teos pursuaa hyväntahtoisuutta, jännitystä ja lämmintä huumoria. Me Rosvolat on kerrassaan valloittava kirja, johon jokaisen seikkaluja janoavan lapsen kannattaa tarttua.
Elina Syrjänen














