Näkymättömässä kylässä
1.9.2010 0:00Anna Kontula:
Näkymätön kylä.
119 sivua. Into Kustannus Oy.Anna Kontulan pamfletti Näkymätön kylä kertoo itäeurooppalaisten rakennusmiesten elämästä Olkiluodon ydinvoimalatyömaalla. Kirja on kuvaus työmarkkinoiden arkipäivästä Euroopassa ja siirtotyöläisen osasta 2010-luvun Suomessa.
Rajojen avautuminen on tuonut Suomeen rakennusalalle tuhansia työntekijöitä, joiden työkomennukset vaihtelevat parista päivästä vuoteen. Kansallisvaltioon käpertyneet instituutiot eivät tavoita tätä työvoiman liikkuvinta osaa. Viranomaiset eivät ehdi tilastoida, tutkijat tutkia eikä oikeuslaitos tuomita.
Sosiologi Anna Kontula muutti pariksi kuukaudeksi Olkiluodon ydinvoimalatyömaan parakkikylään 1200 ulkomaalaisen rakennusmiehen keskelle. Häntä halusi ottaa selvää, mikä ajaa miehet vieraiden maiden juurettomille työmaille? ”Aluksi työssäkäynti tuntui riittävän, mutta elämä on yksitoikkoista. Joskus lauantaina käydään Raumalla diskossa ja siinä kaikki.”
Pahinta Olkiluodossa eivät ole huonot työehdot, parakkien ahtaus, vaan tyhjät sylit ja vaillinaiset tunteet, kun vaimo on läsnä vain kuvana kännykän galleriassa.
Parhaimmillaan Kontula tavoittaakin puolalaisen rakentajan koti-ikävän, mutta myös suomalaisen virkamiehen avuttomuuden sekä maahanmuuttopolitiikkamme kyynisen hyötymoraalin.
Kirjan luettuaan on entistä tympeämpi seurata suomalaista maahanmuuttokeskustelua. Keskustelua hallitsevat perussuomalaisten marmatus, valtalehtien pohdinta millaisista maahanmuuttajista Suomi hyötyisi eniten tai globalisaatioseminaarien kauniit puheet vapaasta liikkuvuudesta.
Tosiasiassa vapaata liikkuvuutta tavoitellaan vain maailman rikkaalle vähemmistölle.
Liikemiehille ja länsituristeille avautuvat passitarkastuksissa vapaat väylät, mutta osattomammat rajojen ylittäjät kohtaavat kontrollin ja yhteiskuntien rakenteellisen rasismin. Kontulan tekstissä esiintyvät samanaikaisesti yhteiskunta ja yksilö, tarinankertoja ja tutkija, järki ja tunteet. Pamflettien joukossa Näkymätön kylä -teokseen on käytetty kunnianhimoinen määrä viitseliäisyyttä.
Anna Kontulan soisi nousevan tunnustetuksi yhteiskunnalliseksi keskustelijaksi. Hän on enemmän kuin prostituutiosta väitellyt tohtori, jolta julkisuus janoaa lyhyitä sitaatteja suomalaiseen seksikeskusteluun.
Sauli Hievanen















