Pentti Otsamo tulkitsee Minna Canthia.

Useita tekijöitä: Minna & miehet (120 s. Asema 2010). Paco Roca: Ryppyjä (104 s. WSOY 2010). Jens Lapidus & Peter Bergting: Jengisota 145 (150 s. Like 2010). Kari A. Sihvonen: Silent Badness (54 s. Like 2010).Perjantaina käynnistyneet Helsingin sarjakuvafestivaalit ovat jo kunnioitettavasti neljännesvuosisadan ikäiset. Festivaaleilla on perinteisesti julkistettu pääosa syksyn sarjakuvajulkaisuista.

Eräs kiinnostavimpia projekteja kotimaisen sarjakuvan saralla on Minna & miehet. Antologia kokoaa yhteen sarjakuvasovituksia suomalaisen realismin suurnaisen Minna Canthin tuotannosta. Tekijöiksi valitut miestaiteilijat edustavat ikäjakaumaltaan laajaa kirjoa, konkari Jope Pitkäsestä (s. 1947) Jyrki Nissisen (s.1982) kaltaiseen nuorenpolven tekijään.

Parhaiten novellikäännöksistä mieleen jäävät tyylilliset vastakohdat.

Pentti Otsamon suoraviivaisen tyylikäs Kuoleva lapsi kuvittaa jatkuvan nälän ja sairastavan lapsen uuvuttaman äidin kauhua. Rosoisen tummasävyisesti Jyrki Heikkisen Epäluulo onnistuu sulattamaan Canthin työläismaailmaan surrealistisia unikuvia. Ovelasti Heikkinen on vaihtanut alkuperäisen novellin näkökulman vaimosta mielisairauden partaalla riutuvaan aviomieheen.

Espanjalainen Paco Roca luottaa tyylissään klassisen eurosarjakuvan perinteisiin. Ryppyjä on kuvaus Alzheimerin taudista ja vanhenemisen hyväksymisestä. Päähenkilö on entinen pankinjohtaja, joka tarinan alussa muuttaa halveksimaansa vanhainkotiin. Oman mielen hidas rapistuminen, pelot identiteetin katoamisesta, on kuvattu turhankin tavanomaisesti. Ei silti, loppua kohden emotionaaliset elementit voimistuvat. Parhaimmillaan Roca osaa olla hillitty tyylikkäästi.

Jens Lapidus on saavuttanut Tukholman ala-maailmaa kuvaavilla katudekkareillaan suurta menestystä. Nyt kuvittaja Peter Bergtingin kanssa tehty yhteistyö Jengisota 145 siirtää Tukholman maahanmuuttajien ympärille nivoutuvat rikoskuviot sarjakuvan maailmaan. Sääli vain, että Bergting on tyyliltään kovin amerikkalainen. Samalla pyyhkiytyy pois osa ruotsalaiskirjailijan maailman viehätyksestä, sillä kuvamaailman perusteella tarina voisi sijoittua minne tahansa. Myös Frank Millerin Sin Cityn vaikutus paistaa läpi selvästi.

Kari A. Sihvosen Silent Badness nauraa lempeästi tieteis-, kauhu- ja supersankarisarjakuvien perinteisille asetelmille. Niksi on, että yhden sivun stripit etenevät ilman sanoja. Hutejakin kokoelmaan mahtuu, mutta pelkistetty nasevuus vaikuttaa silti olevan Sihvosen leipälaji.

Tuukka Vartiainen