Runoissa kuljetaan sotalaivojen mukana
7.12.2011 0:00Tommi Parkko: Pelikaani.
54 sivua. Savukeidas 2011.Tommi Parkko kirjoittaa varmaotteista runoa. Yli kymmenen vuoden tie runoilijana näkyy tekstistä. Pidän runoa keskeislyriikkana, jossa suhde sinään avautuu voimakkaana ja osin tummasävyisenä, kapinallisenakin.
Luen kokoelmaa kertomuksena miehestä, kokeneesta runoilijasta matkallaan Jumalan, meren ja sotalaivojen mukana. Minne mies sitten on matkalla: ”Vakuutukseni korvaa menetykset, vaaran, epäonnen, vaikeudet ja kaiken pahan. Mutta sekään ei korvaa ilkeän tullimiehen tekoja ja sitä etten tiedä mitä haluan.”
Runoissa kuljetaan yksityisestä yhteiskunnalliseen ja poiketaan historiassa. Kieli ja ilmaisu ovat selkeitä. Näen runossa enemmän perinteistä kuin kokeilevaa. Mieleen nousevat Paavo Haavikon runot.
Mielenkiintoisia ovat viittaukset geometriaan, jota runon minä kertoo harrastaneensa jo nuorena poikana. Runoissa pohditaan tiedon saamista ja sen suhdetta kirjoittamiseen: ”Sinä saat valita tärkeimmät tiedot,/sillä on eri asia kirjoittaa kirje kuin historiaa,/eri asia kirjoittaa ystävälle kuin suurelle yleisölle.”
Parkon runot puhuttelevat monella tasolla, ja avautuvat useamman lukemiskerran jälkeen uudella tavalla. Parkko on pohtinut paljon runoa ja julkaissut oppaan runon kirjoittamisesta. Hän on opettanut runoutta ja toiminut kustantajana sekä kriitikkona.
Esikoiskokoelmansa vehkalahtelaisrunoilija julkaisi vuonna 1997. Se loppuu sanoihin: ”Merimies, joka ei/hukkunut: tämä on maailman loppu.”
Ehkä tuossa on jotain, jota runoihin kaipasin. Mitä jos merimies hukkuisi, tarkoitan tällä jonkinlaista heittäytymistä vapaampaan kieleen, luopumiseen hyväksi koetusta varmaotteisuudesta.
Parkon kokoelmassa on hienoja runoja, ja se voisi olla hyvä lahja isälle sen perinteisen sotakirjan sijaan: ”Olen ajatellut sinua, ateismin pitkää historiaa,/lapsia joita kastettiin yhä uudestaan kylpyammeessa,/taisteluja joissa kaikki surmattiin,/löydät kyllä omasi,”.
Ulla Ora


















