Kauko Röyhkä.

Kauko Röyhkä: Kreikkalainen salaatti.
219 sivua. Like 2011.Röyhkän salaatin pääainekset ovat ihmissuhteet ja seksi. Naiset ovat kauniita, haluttavia ja laskelmoivia. Miehet maksavat ja elättävät, mutta vaativat rahoilleen vastinetta. Ihmiskuva on pinnallinen ja ankea. Narsistiset hahmot nytkähtelevät kuin marionetit tyhjyydessä.

Teoksen kolme päähenkilöä ajautuvat kolmelle Kreikan saarelle. Keskeisin hahmo on Amorgoksella lomaileva nuori perheenisä, joka haaveilee jättävänsä kamanheittäjän hommat ja vihdoinkin kirjoittavansa romaanin. Vieraissa hyppäävä vaimo ja uhmaikäinen poika eivät ainakaan helpota asiaa.

Lesbotyttö hakeutuu tietysti Lesbokselle ja törmää neuroottiseen venäläistyttöön ja tämän veljeen. Takana on päättynyt suhde kamanheittäjän sisaren kanssa, joka haluaisi lapsen. Lesbotyttö antautuu venäläismiehen vieteltäväksi, ja kuinkas käykään? Tytöllä on toivottuja viemisiä koti-Suomeen.

Viisikymppinen liikemies setvii menneitä naissuhteitaan Mykonoksella. Kaikki unohtuu, kun hän näkee jumalaisen Emmanuellen. Ikääntynyt charmi ei purekaan nuoreen tyttöön, ja matka päättyy kohtalokkaasti.

Kertojana on vuorollaan kukin kolmesta päähenkilöstä. Niinpä toivoisi kielen vaihtelevan reippaammin henkilön mukaan. Osuvammin henkilöt hahmottuvatkin asuinympäristön ja esineiden kautta. Herkullisen ironisesti Röyhkä kuvaa esimerkiksi liikemiehen kotia, joka on täynnä Wirkkalaa, Aaltoa ja Sarpanevaa.

Juonen sommittelu noudattelee muodikasta dekkarilinjaa, jossa täkyjä heitetään tarinan alussa ja lankoja solmitaan lopussa. Henkilöiden väliltä paljastuu yllättäviä yhteyksiä. Avainmotiivi on ranskalainen kartano, jonka kuvat kamanheittäjä löytää vaimonsa läppäristä. Lopulta lukija tietää enemmän kuin henkilöt, ja jokunen asia jää vielä avoimeksikin.

Röyhkä kuvaa usein ja yksityiskohtaisesti seksi- ja rakastelukohtauksia. Tarinan kannalta vähempikin riittäisi, ellei tarkoituksena ole alleviivata, että vietit ohjaavat ihmistä voimakkaammin kuin mikään muu. Lesbotytön seksielämään kirjailija kieltämättä eläytyy hämmästyttävän uskottavasti.

Tapahtumia siivittävät runsaat viittaukset kevyeen musiikkiin.

Suurin merkitys teoskokonaisuuden kannalta on kuitenkin Ravelin Bolerolla, vanhempien rakastelumusiikilla, jota pikku Taneli, kuin uudestisyntynyt Peltirummun Oscar Matzerath, laulaa kirkkaalla lapsenäänellään laivan lähtiessä saarelta. Viimeinen kohtaus on kuin toisesta todellisuudesta ja synnyttää tarinaan uusia merkityksiä.

Sisko Nampajärvi