Viettien orja riehuu

28.10.2012 0:00
Kuva: Ilpo Vainionpää
Heli Slunga.
Heli Slunga.

Heli Slunga: Orjan kirja.
83 sivua. WSOY 2012.
Heli Slungan kolmas runoteos Orjan kirja kaataa niskaan likaa ja pölyä, uhoa ja angstia jo heti ensimmäisillä sivuilla. Ensimmäinen runo alkaa: Täällä,/ missä köyhien ja lintujen pesät on pystytetty kaatopaikkojen/ lantioluille/ kyhätty betonista, asbestista ja syljestä…

Pohjoisen runoilija ja Oulun vuoden 2013 taitelija lataa sivuille himoa ja halua, joissa nainen on liiskaantunut vittu luodinreikä otsassa, ketsuppitahrainen kipsivenus, O:n anustappi ja jumalan kaunein enkeli. Runon minä julistaa olevansa kaikki mitä haluatte minuun panna.

Tyydyttymätön halu tunkeutuu läpi useissa runoissa: nukensilmät muljahtelevat,/ verellä täytetyt huulet napsahtavat/ lapsilukkoon/ atomit törmäilevät/ tyhjässä kermakirnussa.

Runoissa katsotaan runoa, runoilijaa ja taiteilijaa myös ulkoapäin, ja kritisoidaan sisäsiistiä taidemaailmaa. Runoilija nähdään kaaosmaagikkona, taikurina, huijarina ja valehtelijana. Kun puhutaan rakkaudesta, runo on otsikoitu: Suuria sanoja. Runon minä kuitenkin ilmaisee halunsa kuolla hyppäämällä koskeen, joka rakastetussa riettaana riehuu.

Slungan runokokoelman nimi Orjan kirja on ristiriitainen sisällön kanssa, mikä on mielestäni hyvä, koska se asettaa lukijan miettimään. Runoissa riehuu seksuaalisesti vapaa nainen, joka kuitenkin on orja, minkä orja, itsensäkö?

Runoissa puhutaan huorasta, mutta se ei ole uskottavaa. Jos runojen minä todella hiihtäisi pitkin pohjoisen metsiä ja vastaisi poromiesten kutsuun, tuskin angsti ja halu kuumottaisi tällaisella voimalla, vaan ehkä nähtäisiin jotain aivan muuta.

Pohjoisen taiteilijoista Slungan runot tuovat mieleen kuvataiteilija Merja Aletta-Ranttilan grafiikat, joiden huuto kohoaa kaamoksesta.

Rohkeasti seksuaalisuudesta kirjoittava nainen ei ole enää tabu, pikemminkin päinvastoin. Nuorten naiskirjailijoiden seksuaalisuuden kuvaukset yltävät samaan kuin mieskirjailijoidenkin.

Toivoisi kuitenkin, että seksuaalisesta vapaudesta kumpuavat sanat olisivat vähemmän verta, likaa, muovia ja mekaniikkaa. Eikö naisen vapaus kuitenkin ole myös kohtaamisen antamaa lämpöä ja valoa, Iloa!

Ulla Ora