Vain Laatikaisella oli viikset

Matti Tieaho
HAMINA. Reserviupseerikoulun museossa on rukinlapojen sijaan esillä taistelussa käytettyä sotakalustoa, ja koulutus- ja sotaprotokollaan liittyviä muistoesineitä Jooseppi Moilasen Mannerheim-rististä lähtien.
Pasifistille vaikuttavinta lienee heti sisäänkäynnin jälkeen avautuva naamataulukko. Seinällä on kaikkien reservinupseerikursseja vetäneiden johtajien valokuvat, 26 kappaletta. Facebook-profiilien herutuskuvilla kyllästetty silmä lepää näissä mustavalko-otoksissa.
RUK-johtaja ei brändää itseään valokuvissa. Vuodesta 1920 saakka he ovat kouluttaneet suomalaisia reservinupseereita tuulessa ja tuiskussa, koulussa ja rintamilla. Kuinka monta kertaa olemmekaan kuulleet, miten RUK:ssa on hankittu ne johtajaopit, joilla Suomi on nostettu jaloilleen niin sodassa kuin rauhan aikana.

Miltä nämä kansakunnan johtajat kouluttaneet RUK-mestarit sitten näyttävät? 2000-luvun johtajista kolmella viidestä on silmälasit. Viime vuosisadan johtajista vain kaksi 21:stä poseeraa silmälaseissa. Vuosina 1920—1927 johtaneella Taavetti Laatikaisella on viikset. Ilmankos hän tuli sodissa kenraaleista parhaiten toimeen Mannerheimin kanssa!
Lähes kaikkien suut ovat tiukkana viivana. Jos joku hymyilee, sekin tulee jotenkin yläsuunnasta. Vain Jorma Pullinen (RUK-johtajana 1981—1986) hymyilee tasavertaisesti valokuvaajalle. Lähes samaan pystyy Kari Kasurinen (2000—2002).

Etäämpänä museosta löytyy RUK:lle vuonna 1937 lahjoitettu pystypiano. Kunnosta päätelleen piano on saanut RUK:ssa kovaa kyytiä. Oliko sinä vuonna RUK:ta johtaneilla Kustaa Tapolalla tai Harald Roosilla toista enemmän sormet pelissä?
Naamataulukosta päätellen Mannerheim-ristin ritariksikin lyöty Tapola oli enemmän eturintaman miehiä. Päämajassa sodan aikaan palvellut Roos näyttää enemmän pianon pimputtajalta.
RUK-museo sijaitsee osoitteessa Kadettikoulunkatu 8, Hamina. Museo on avoinna kesä-elokuussa kello 10—16 (ma suljettu).

Kohteessa-sarja esittelee kesän aikana mielenkiintoisia kohteita Kaakkois-Suomesta. Kerran viikossa ilmestyvässä artikkelissa tarkastellaan käymisen arvoisia päiväretkipisteitä lahjomattomaan tyyliin. Kuvia ei kumarreta — ja näkökulmakin voi olla vinksallaan — mutta artistinen ulottuvuus on kävijällä tiukasti mielessä.