Hiidenvuoren yökonsertti
Lauantaina 13.6. klo 23.00
Tiina-Maija Koskela, mezzosopraano
Raimo Sirkiä, tenori
Kirsi Saari, pianoSuomen luonto osaa kyllä vaihtaa tunnelmasta toiseen kuin paraskin lied-säveltäjä. Kuudelta Iitin kirkon pihalla tuli kuuma, ja piti hakeutua varjoon. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, ja kesä näytti parhaat puolensa.

Neljän tunnin päästä Hiidenvuorelle kiivetessä tulivat ensimmäiset sadepisarat, ja ukkonen jylisi jo kaukana. Solistien saapuessa paikalle pianon päällä olevaa suojapressua alettiin varovasti irrottaa, vaikka yltyvä tuuli olikin sitä jo yrittänyt viedä pariin otteeseen. Sivunkääntäjä kaivoi esiin sateenvarjon, ja salamoiden (tällä kertaa myös muiden kuin kamerasta tulevien) välähdellessä konsertti aloitettiin.

Luonto salli ystävällisesti konsertin edetä suunnitellusti. Joko suomalaisessa laululyriikassa on paljon tuuleen ja myrskyyn liittyvää materiaalia tai sitten esiintyjät olivat ottaneet sään vaihtelut huomioon jo suunnitteluvaiheessa. Joka tapauksessa ohjelmassa oli tuulta, myrskyä ja ukkosta samoin kuin toivetta päivän paisteesta ja auringosta.

Raimo Sirkiä on luonut pitkän uran sekä Suomessa että maailmalla. Hänen musikaalisuutensa ja tulkintatahtonsa sekä karismansa purivat myös Hiidenvuorella. Ääni oli parhaimmillaan korkealla, jolloin se soi lämpimästi ja nautittavasti. Kaikissa rekistereissä näin ei ollut.

Tiina-Maija Koskelaa kuulin nyt ensimmäisen kerran ja toivon kuulevani vielä uudestaankin. Merikannon Omenankukat oli kaunis, mutta alkupuolen helmiksi nousivat perinteisesti miesten laulamina kuullut laulut. Sekä Laatokka että Soi vienosti murheeni soitto olivat koskettavia, kun niistä puuttui kaikki paatos ja tulkinta oli ikään kuin sisäänpäin kääntynyt, maalaileva.

Koskelan ääni soi heleästi ja hänestä löytyi myös näyttelijää esimerkiksi Lehárin Mustalaisrakkautta -operetin sävelissä. Kokemuksen karttuessa myös äänellinen varmuus lisääntyy.

Raimo Sirkiän ja Tiina-Maija Koskelan duetot soivat hyvin yhteen. Pientä radikaalia uudistustakin kuultiin, kun Merikannon Onnelliset esitettiin jo puolen välin jälkeen eikä aivan lopussa konserttia.

Kirsi Saari konsertin pianistina punoi lankoja yhteen, loi tunnelmia ja vei musiikkia eteenpäin. Vankka kokemus eri laulajien kanssa kuului varmuutena ja rohkeutena. Soitossa oli sekä voimaa että herkkyyttä ja Saari antoi kuuntelevuudellaan myös laulajille mahdollisuuden toteuttaa musiikillisia näkemyksiään.

Kuulan Kesäyö kirkkomaalla ja jo mainitut Merikannon herkät laulut saivat tunnelmansa juuri pianon alkusoitoista. Nopeissa kappaleissakaan Kirsi Saari ei tyytynyt suoriutumaan vaan antoi musiikin puhua.

Hiidenvuoren yö on elämys, jossa konsertti on osa kokonaisuutta.

Johanna Hasu