Syvällä suomalaisuudessa
22.9.2009 4:00
Johanna Iivanainen
ja Eero Koivistoisen kvartetti.
Kuusankoskitalo 20.9.2009.Johanna Iivanaisen ja Eero Koivistoisen huomenna julkaistavan Kaupungin valot -levyn materiaalia saatiin kuultavaksi Kuusankoskitaloon jo etuajassa. Albumi on kaksikon suomalaistrilogian kolmas osa ja kuten edellisissä, nytkin yhdistellään syvälle suomalaisuuteen iskostuneita lauluja ja Koivistoisen sävellyksiä osin perusjazziksi sovitettuna.
Koivistoinen on ollut jo pitkään innostunut versioimaan suomalaista kansanmusiikkia, ja Iivanaisen kanssa tulkinnat ovat kääntyneet poprallien ja iskelmienkin suuntaan.
Kaikkein puhkisoitetuimpia suomihittejä edustivat konsertin avannut Leskisen Syksyn sävel, Harman Lumi teki enkelin eteiseen, Willbergin Aamu sekä Marjarannan Miten pelko lähtee. Koivistoisen sovituskynä ei ole tehnyt kovinkaan laajoja kaaria finnhits-osastossa, joten turhankin nöyrästi originaaleja myötäilleet versiot jäivät vähän staattisiksi. Parhaiten onnistui Miten pelko lähtee, jossa maamme parhaista jazzmuusikoista koottu yhtye meinasi jo päästä lentoon.
Aivan uusia sävellyksiä olivat Sytyt uudestaan ja sinkkuna julkaistava, kaiketi soittolistoihin tähyävä Timo Kiiskisen sanoittama lattari Pitsikankaita, joka taitaa ehkä kuitenkin olla vähän liian jazzia tukahduttavan yksioikoiseen radiosoittoon.
Konsertin parhaat vedot olivat Koivistoisen vanhoja kulttiklassikoita Tahtoisin tältä mereltä mennä ja Vuokrakasarmin tyttö sekä tietysti Otto Donnerin Niin vähän on aikaa, joka on niin hieno sävellys, että sitä on lähes mahdoton edes pilata. Junnu Vainion sanoittama Tahtoisin tältä mereltä mennä kääntyi uljaaksi bluesiksi pianisti Seppo Kantosen sinisten sointujen johdolla. Kantonen oli muutenkin mainiolla soittopäällä ja kantoi tenorisaksofonilla operoineen Koivistoisen ohella solistisen päävastuun. Koko konsertin kirkkaimmaksi kruunuksi nousikin Kantosen upea intro Vuokrakasarmin tyttöön kasvaen hienoksi tulkinnaksi Jarkko Laineen napakkaan tekstiin.
Kompin pitivät asiayhteydestä johtuen hillittynä basisti Ville Huolman ja nykyään monessa jazz-yhtyeessä mukana oleva rumpali Mikko Hassinen. Kontrabasso oli vahvistettu tyylillä ja kuului kerrankin kunnolla.
Kuusaa-salin akustiikka on rumpaleille varsin ongelmallinen, mutta Hassinen piti sekä vispiläsuhinat että kapulointinsa maltissa, eikä sointi päässyt puuroutumaan. Lavalla nähtiinkin nyt hieno komppikolmikko, jotka luonnollisesti pääsevät paremmin oikeuksiinsa monissa paremmin soittajien monipuolisuutta hyödyntävissä yhteyksissä.
Johanna Iivanaisen äänessä on viehkoa samettista pehmeyttä. Parhaimmillaan hän on Unit 6:n kaltaisissa aidoissa jazzympyröissä ja toisaalta persoonallisissa yhtyeissä kuten Soi ja KorpiEnsemble. Verraton on myös hänen ja aviomiehensä, kitaristi Mikko Iivanaisen yhteinen duo. Näissä pienimuotoisissa yhteyksissä hänen herkkä äänensä pääsee kaikkein parhaiten oikeuksiinsa. Tästä oli oivana osoituksena konsertissa kuultu Tuomas Anhavan tekstiin sävelletty Tuutulaulu, jossa Iivanaista tuki ainoastaan Kantosen lyyrinen flyygeli.
Johannes Wiehn
