Kymi Sinfoniettan Bach-konsertti
Johtajana Andres Mustonen
Solistina Ramin Bahrami, piano
Kouvolan kaupungintalo 1.10.2009Vuosisadat vierivät, Bach pitää pintansa. Saksanmaalla uurastanut hovi- ja kirkkomuusikko onnistui luomaan sävellystuotannon, jonka pariin muusikkosukupolvi toisensa jälkeen palaa.

Bachin musiikki haastaa esittäjänsä pureutumaan olennaiseen, se kun ei juuri tarjoa aineksia pintapuoliseen kukkoilemiseen. ”Bach on kaikkien mysteerien avain”, totesi edesmennyt musiikkiprofessori Erik Tawaststjerna.

Iranilaissyntyinen Ramin Bahrami sai jo nuorena isältään evästyksen perehtyä Bachiin. Tämän pianisti onkin tehnyt poikkeuksellisella perusteellisuudella. Hän on nuoresta iästä huolimatta ehtinyt jo levyttää Bachin suurimpia klaveerikokonaisuuksia, joiden saloihin hän on perehtynyt perusopintojen lisäksi ainakin Alexis Weissenbergin, Andras Schiffin ja Rosalyn Tureckin avulla. Tämä kunnioitettavien Bach-tulkkien luettelo puhukoon puolestaan.

Ramin Bahramin tulkinta J. S. Bachin d-molli-konsertosta oli rivakan sporttinen á la Weissenberg ja silti epäsolistinen. Piano sulautui osaksi orkesterikudosta, eikä juuri mikään erityinen äänenpaino tuonut solistia etualalle. Ensiosan kadenssikin oli erittäin lyhyt. Tulkinnallisesti Bahrami ei alleviivannut teoksen harmonisia tapahtumia eikä varsinkaan erehtynyt jylisyttämään Steinwayn loisteliaimpia äänivaroja.

Levyllä voimakkaaksi ja myös herkäksi osoittautuvan Bach-tulkin esiintyminen jäi hiukan kalpeaksi. Ei kai alun pieni unohdus vienyt hänen virettään? Ehkä Bahrami saadaan joskus Suomeen esittämään vaikkapa Goldberg-muunnelmia.

Ylimääräinen numero oli yllättäen Sibeliuksen Valse Triste, jota pianisti kertoi soittaneensa jo vuosikausia, ja josta hän esittää omaa, pienin lisäyksin höystettyä versiotaan.

Bach-sovitusten tekijöiden nimilista on mittava. Siihen kuluu myös W. A. Mozart, joka työsti muutamia fuugia orkesterille ja kamariyhtyeille. Konsertissa kuultu es-molli-fuuga toimi hyvin jousiyhtyeellä, ja tarjosi hyvän esimerkin fuugan teeman erilaisten muuntelujen käytöstä. Kaipasin bassopuolelle lisää aiheiden profilointia. Nyt viulut hallitsivat estradia suvereenisti.

Myös eestiläissäveltäjä Arvo Pärt on kantanut kortensa Bach-sommitelmien kekoon. Kollaasi teemasta B-A-C-H yhdisteli Bachin harmonista musiikkia ja hänen nimestään rakennettuja jännitteisiä kulkuja melko sormella osoittelevasti. Orkesterin osaamisesta ja Timo Karjalaisen hienosta oboesoolosta huolimatta pökkelö teos ei jaksanut kiinnostaa allekirjoittanutta.

Konsertin parasta antia oli mestarin oma Sarja nro 3. Andres Mustonen antoi osille yllättäviä, mutta onnistuneita tempoja. Esimerkiksi kuuluisa Air oli varsin liikkuva. Kaikkiaan Sarjan tulkintaa leimasi kuitenkin musiikin asettaminen etusijalle. Usein tohkeisena elohopeana puuhasteleva Mustonen oli suorastaan hillitty. Tämän musiikin parissa se olikin paikallaan.

Jukka Kumpulainen