Trumpettitähden rautaista taitoa
3.11.2009 4:00
Kymi Brass 2009. Jouko Harjanne, trumpetti, Kari Hänninen, piano.
Kouvola-talon musiikkisali 31.10.2009.Jouko Harjanne on suomalaisen vaskimusiikin vientivaltteja maailmalla, kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu solisti, aikamme trumpetistien eliittiin kuuluva taiteilija. Tällaisen tähden saaminen esiintymään Kouvolaan oli tietysti hieno tapaus. Valitettavasti suuri yleisö ei osannut tätä tilaisuutta arvostaa.
Harjanteen soitto oli tietenkin täydellisen hallittua. Rikas ja värikäs sointi sekä eleetön taituruus vaikeimmissakin teoksissa herättivät välitöntä kunnioitusta. Kun vielä pianopartneri, Kari Hänninen, oli tasaveroinen ja herätteitä trumpetistille tarjoillut muusikko, ei kuulijan tarvinnut muuta kuin ottaa mukava asento ja antaa musiikin viedä.
Täysin myyty en kuitenkaan ollut. Tiedän, että Harjanteen henkilökohtaiset äänenpainot vähiin jättänyt ja estradin musiikin koruttomalle itsestäänselvyydelle luovuttanut tulkintataide vastaa monien ihannetta siitä, miten musiikkia on tulkittava.
Itse kaipasin kannanottoja, musiikin trigger-pisteisiin pureutumista. Kun suuren huippukohdan lakipisteessä ei ollutkaan ekstaattista hurmiota tai kun pitkien sävelien tunnelmalliset häivytykset jäivät tekemättä, ja nuotit katkeilivat kuin lennosta, en voinut olla kokematta emotionaalista täyttymättömyyttä. Edes ylimääräisenä kuultu Puccinin läkähdyttävä Nessun dorma ei saanut Harjannetta heittämään trumpettia laipioon päin ja päästämään ilmaisua irralleen. Joku rutiinin raskas parfyymi tässä soitossa oli tuoksuna. Tai ehkä maestro ei ollut parhaimmillaan.
Mestaripianisti ja suurmuusikko Arthur Schnabel sanoi kerran suunnilleen näin: ”Jos kuuntelette vain nuotteja, soitan ne kuin kuka tahansa hyvä pianisti. Mutta kuunnelkaa sitä, mitä on nuottien välissä. Siellä se musiikki on”. Nuottikuvan taakse pureutumista, tekstin luovaa ja inspiroitunutta toteutusta, sopivaa vapautta musiikin rakentelussa - näitä jäin odottamaan mestariluokkaan nostetun muusikon soitosta.
Illan avonaisimmat tulkintadetaljit kuuluivat yllättävästi pianosta. Kari Hännisen monet upeasti soineet pianojaksot nostivat omalta osaltaan illan annin tasoa. Pianosoolona kuultua Chopinin Fantasia-impromptua voi hiukan kankeasti fraseerattunakin pitää illan puhuttelevimpana numerona.
Mutta toisaalta, Harjanteen rivakan timanttiset toteutukset Goedicken Konserttietydin ja Arutiunianin Konserttischerzon tapaisista virtuoosinumeroista olivat kyllä omiaan hiljentämään liiat vastaväitteet. Eikä hänen trumpettinsa samettista sävyttelyä voinut olla ihailematta illan pikkukappaleista koostuneen ohjelman monissa tunnelmapaloissa. Mestaritrumpetisti oli äänessä, ehdottomasti.
Jukka Kumpulainen
