Sentimental secrets, esiintyjinä Jorma Uotinen, laulu, Helena Paavola, sello, Petri Ikkelä, harmonikka ja bandoneon, Jari Hakkarainen, piano.
Valkealan nuorisoseurantalo, 23.11.2009.Askel eteen ja tila haltuun, sen enempää taiteilija Jorma Uotinen ei vaadi täyttääksensä estradin oli kyseessä sitten kansainväliset näyttämöt tai nuorisoseurantalo Valkealassa.

Sentimental secrets -draamalaulukonsertti on nähty ja kuultu lukuisilla näyttämöillä ympäri Eurooppaa jo viiden vuoden ajan.

Kokonaisuus pitää sisällään pääasiassa Marlene Dietrichin ja Edith Piafin lauluja. Laulujen esityskieli vaihtuu lennossa sujuvasti saksasta ranskaan tai englantiin, joskus myös suomeksi.

Tanssijana tunnettu Jorma Uotinen ällistyttää laulajana, vaikka onhan hän tosin julkaissut ensilevynsä jo yli 10 vuotta sitten. Sentimental secrets -laulukokoelmakin tallennettiin jo kolme vuotta sitten.

Uotisen tumma, suorastaan sametinpehmeä ääni soi tarkasti ja käyttää hyväkseen koko skaalaa.

Laulaja artikuloi tarkasti ja tuottaa lauluäänensä oikeaoppisesti. Hän ei pelkästään laula tekstejä vaan tulkitsee ja heittäytyy niiden vietäväksi koko persoonallisuudellaan.

Jorma Uotisen taiteessa on ominaista eräänlainen maailmankansalaisuus, esitystapa on karnevalistinen. Tyylillensä uskollisesti taiteilija käyttää hyväkseen paradokseja ja haluaa tietoisesti ärsyttää. Uotinen muuntautuu hetkessä toiseksi, rikkoo rajoja ja selvästi nauttii aiheuttamastaan hämmennyksestä.

Laulujen välit Uotinen täydensi filosofistisilla pohdinnoilla, osa oli siteerauksia laulujen teksteistä.

Konsertin alussa Uotinen esiintyi minimalistisella rekvisiitalla, melkeinpä sovinnaisesti. Konsertin loppuosalla taiteilija säväytti: hän asteli näyttämölle toisessa jalassa hou-

sun puolikas, toisessa naisten sukkahousut, ja kokonaisuuden täydensivät naisten korkokengät. Tanssijan notkeudestakin tarjoiltiin pieni näytös, pieni lava ei antanut tilaa isommille koreografisille suorituksille.

Kuinka pitkälle Jorma Uotinen esittää rakentamaansa roolia stereotypioineen vai on oma itsensä, jää katsojan ratkaistavaksi. Tietyt alleviivaukset olivat turhia ulkomusiikillisia tehokeinoja, joita ilmankin olisi pärjätty. Konsertin musiikillinen anti olisi sinänsä riittänyt kantamaan.

Yhtye myötäili solistia erinomaisesti, dialogi solistin ja yhtyeen välillä oli hienovaraista. Balanssiongelmia ei oikeastaan syntynyt kuin konsertin alussa, jossa harmonikan ja sellon ääni sekoittui laulajan alarekisteriin. Soinnissa pääosaan nousi ehdottomasti virtuoosimainen Petri Ikkelä. Ikkelän tarttuessa bandoneoniin yhtyeen sointi kirkastui.

Reijo Vaurula