Sonus-kuoron 30-vuotisjuhlakonsertti. Johtajina Pekka Ainali ja Marjo Jussila.
Solistivieras Peter Nordman, tenori, Matti Jylhä-Vuorio, oboe. Säestykset Pekka Ainali, urut ja piano.
Kouvolan keskuskirkko 1.1.2010.Joulu ei ole vielä ohi, vaikka niin voisi kuvitella alennusmyyntien ja kinkunsulatusjumppien keskellä. Loppiainen on vasta edessä, ja siksipä Sonus-kuoron joulupainotteinen konserttiohjelma oli juhlan jatkumista kunnioittava. Kun vielä konsertin tasokin nousi juhlalliseksi, ei voi toivoa muuta kuin että alkaneen vuoden kulttuuritarjonta kaupungissa olisi yhtä hyvää koko tulevan kauden ajan.

Kolmekymmentä vuotta kasvattaa kuoron oman näköisekseen. Sonus on myös tehnyt määrätietoisesti työtä parantaakseen osaamistaan ja noustakseen yhä korkeammalle tasolle. Juuri nyt näyttäisi olevan valtakunnallisesti meneillään jonkinlainen kuorolaulubuumi, mutta Sonus-kuoron kaltainen pitkäjänteinen työ on se, joka vie eteenpäin. Trendit tulevat ja menevät, mutta korkeatasoisella kuorolaululla on aina ystäviä, sen osoittivat täysi kirkko ja tyytyväinen yleisö.

Sonuksen sointi on ihailtavan tasapainoinen kautta linjan, joskin muhkea bassosoundi oli aivan erityisen hienoa kuultavaa. Konsertin avannut Merikannon Joulu tullut on antoi lupauksen soljuvasta, heleästä ja hallitusta kuorolaulusta, josta saimme nauttia koko konsertin ajan. Tegnérin Betlehems stjärna toi esiin myös lämpimän ja syvän soinnin. Ulla Henttosen sisäistetty soolo laulussa Beetlehemin yö oli myös hienoa kuultavaa. Keveä ja iloinen Kilisee, kilisee kulkunen esitteli hilpeän Sonus-kuoron, joten laajaa osaamista löytyy. Johtajat Marjo Jussila ja Pekka Ainali ovat luoneet luontevan ja mutkattoman suhteen kuoroon, ja kaikki toimii.

Kun taso on hyvä, toiveetkin kasvavat. Kuoro sai hyvää voimaa ja uljautta Jaakko Hulkkosen teoksiin. Samaa nostetta ja rohkeutta voisi käyttää myös herkemmissä lauluissa, sillä alkupuolella jäin kaipaamaan vieläkin suurempaa intohimoa sekä kontrasteja forten ja pianon välille. Kun kaikki toimii, toivoisi suurempaa uskallusta ja sisälle asti käyvää koskettavuutta. Spirituaalit svengasivat ja sanoma välittyi, erityisesti Elijah Rock oli kokonaisuutena hyvin rakennettu.

Tenori Peter Nordman ja oboisti Matti Jylhä-Vuorio toivat oman hienon panoksensa konserttiin. Nordmanin tenori soi hyvin, joskin kuoron sointiin tottunut korva joutui etsimään balanssia hetken aikaa. Erityisesti Rutterin Requiemin Pie Jesu oli kaunis, ja kuoron herkkä tulkinta täydensi hetken. Jylhä-Vuorion oboe soi niin kauniisti kuin vain voi, siinä on yhtä aikaa jotain haikeaa ja ikuista. Ehkäpä instrumentin rooli olisi voinut olla suurempikin, jopa solistisempi. Pekka Ainalin urkusoolo kuljetti juhlavan, herkän ja jopa uhkaavan kautta vapauttavaan duurisointuun.

Lopussa, kun entiset kuorolaiset liittyivät riveihin, tilanne oli erityisen koskettava. Yleisökin sai yhtyä lauluun, enkä ole ennen niin hienossa kuorossa laulanutkaan. Sonukselle toivoo vilpittömästi lisää entistäkin parempia vuosia.

Johanna Hasu