Anne-Mari Kanniaisen trio soitti kepeää haitarijazzia keskiviikkoiltana ravintola Holvissa. Kuvaaja: Johannes Wiehn

Anne-Mari Kanniaisen trio.
Ravintola Holvi Kouvola. 31.3.2010.Anne-Mari Kanniainen opiskelee harmonikan soittoa Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosastolla. Hän voitti Kultainen Harmonikka-kilpailun parikymppisenä 2005, jolloin hän vakuutti tuomarit Louis Ferrarin Choritolla.

Tuo samainen sukkela samba toimi keskiviikkoisen konsertin sormiharjoitteluna tai jopa säveltäjän sukunimeen vedoten warm-uppina.

Konsertin kolme settiä rakennettiin jazz-standardien, musettevalssien, iskelmätulkintojen, latinorytmien ja Kanniaisen omien sävellysten varaan.

Standardeista ohjelmistoon oli valittu ne kaikkein kepeimmät ja soitetuimmat, kuten Autumn Leaves, Don´t Get Around Much Anymore, Watermelon Man, Bye Bye Blackbird, All Of Me ja I Don´t Mean a Thing. Kanniaisen itsetunto ei vielä oikein riitä jazziin kiinteästi kuuluvaan tulkitsemiseen.

Loisteliaan tekniikan omaava Kanniainen olikin parhaimmillaan omien sävellystensä parissa. Black Cat ja ylimääräisenä kuultu Virta olivat kipakoita ralleja ja konsertin ehkäpä täysipainoisin esitys, La Girouette sisälsi jopa rytmisiä haasteita.

Pohjoisen tuntureilta eräoppaan töistä Kouvolaan rumpujakkaralle laskeutunut Rune Leskinen oli omimmillaan keski- tai uptempoisissa jazziskelmissä. Leskisen vispiläkomppi oli kapulointia armollisempaa johtuen yksinkertaisesti rumpalin aksentoinnin lievistä epäpuhtauksista. Ahdas konserttitila ei muutenkaan ollut parhaimmillaan säälimättömälle virvelirummun paukuttamiselle. Kanniaisen varovainen sointi jäikin tämän tästä rumpurytmin jalkoihin.

Kolmikon selkeä ammattilainen oli basisti Erik Siikasaari. Trio Töykeissä pitkän uran tehnyt basisti toimii nykyisin freelancerina, viime ajat ovat kuluneet melko tiivisti Piirpauke-yhtyeessä. Siikasaaren harteille kasataan tässä triossa paljon, basisti napauttikin soolon miltei jokaiseen kappaleeseen.

Melkoisen loppuun kaluttuihin Lullaby of Birdlandiin ja Bye Bye Blackbirdiin Siikasaari jaksoi punnertaa oivaltavaa solistista sanottavaa.

Junnu Vainion Albatrossi ja Repe Helismaan Rakovalkealla edustivat kansaan menevää kaihoiskelmää. Tulkinnat olivat kuitenkin turhan suoraviivaisia näköispainoksia, mutta näiden sovittaminen on kieltämättä taitolaji.

Mainioita arreja vanhoista Suomi-iskelmistä löytyy esimerkiksi Jukka Perkon repertoaarista. Gunnar Nakkenin hilpeä Rag In Rag vei tun-

nelmat suorastaan mykkäfilmin hervottomiin tunnelmiin.

Silmät sulkiessani baarissa vilahti Buster Keatonin hahmo.

Johannes Wiehn