Aamun sarastuksesta iltaruskoon. Kymi Sinfonietta. Liidaus Raymond Cox.
Kouvolan kaupungintalo 22.4.2010.Musiikin matalaotsainen jaottelu klassiseen ja kevyeen ihmetyttää aika-ajoin. Aivan yhtä hullua kuin olisi kuvata raskasta rokkia sanalla kevyt, olisi ilmentää klassisen musiikin rajatonta monipuolisuutta sanalla raskas.

Ellei sitten raskautena pidetä sitä, että klassisilla teoksilla on taipumus kestää enemmän kuin kolme minuuttia, mutta sehän ei ole musiikin vaan niiden ongelma, jotka eivät jaksa kuunnella muutamaa minuuttia pidempään.

Yhtä outo — ainakin torstain konsertin perusteella — on esimerkiksi Kuusankosken kirjaston levyhyllystä löytyvä klassisen musiikin ehdollistaminen sanaan vakava. Kouvolan kaupungintalossa kuultiin nimittäin otanta tavattoman joviaaleja ja hauskoja säveltunnelmia.

Joseph Haydnin Sinfonia nro 6 soi raikkaasti ja hyväntuulisesti. Humoristi-etsijä Haydn esitteli herkullisia soitinnus- ja sointioivalluksia. Kymi Sinfonietta soitti ilman kapellimestaria konserttimestarinsa liidauksessa, ja homma toimi aivan mutkattomasti. Hilpeitä ja eloisia sooloja riitti kaikille mukana olleille soittimille. Hyvältä kuulosti.

Konsertin merkillisin sävellys oli Luigi Boccherinin Jousikvintetto op. 30 nro 6, Yömusiikkia Madridin kaduilta. Teos oli ällistyttävän naturalistinen ja hauska kuvailevuudessaan. Ja moderniudessaan! Kahden ensimmäisen osan jälkeen ajattelin: tämähän voisi olla sävelletty joskus 1990-luvulla. Jousisoittimet saivat esittää monenlaisia rooleja kirkonkelloista rumpujen kautta kitaraan. Ilmaisu ei jäänyt vekkulien oivallusten älykkääseen huumoriin.

Raymond Cox ja Kati Ylitalo soittivat Rukousnauha-osan kauniin dueton — jonka Ülo Kaadun viulun hupaisat plim plom -kommentit välillä keskeyttivät — herkkähermoisesti. Sokean menuetti tanssahteli tyylillä. Koko kvintetti teki hyvää ja tarkkaa työtä.

Muu ohjelma ei ollut aivan yhtä antoisaa. Jean-Philippe Rameaun kahden orkesterikonserton sävelkudos soi paksun alarekisterivoittoisesti. Tematiikan eriytyneisyys oli puutteellista, vaikka Cox näytti tehneen työtä jousen ja vibraton käytön yhtenäisyyden sekä soiton tarkkuuden kanssa.

Parhaiten toimivat molempien konserttojen finaalit. Mozartin Adagio ja fuuga jousikvartetille huipentui liikkeen kasvun ja teeman ahtokulkujen kautta aivan mukavasti, mutta jätti kokonaisuutena hiukan puolinaisen vaikutelman.

Mutta aina jotain: Haydn ja Boccherini olivat hienoa kuultavaa!

Jukka Kumpulainen