Kymi Sinfonietta. Frankenstein!! Kapellimestari Yasuo Shinozaki. Solisti Horst Maria Merz, chansonnier.
Kuusankoskitalo 2.9.2010.Näyttävät värivalot syttyvät Kuusankoskitalon takaseinälle, laulaja-näyttelijä Horst Maria Merz istuu orkesterin edessä valppaana ja Yasuo Shinozaki kohottaa kätensä johtaakseen soittajia. H. K. Gruberin (s.1943) säveltämä Frankenstein!! alkaa.

H. C. Artmannin (1921—2000) tekstit ovat kuin Grimmin veljesten hurjimmista saduista: ”Hiiri pieni, hiirulainen, raahaa minut koloonsa pieneen ja nakertaa silmät päästäni, en koskaan löydä takaisin kotiin”.

Myöhemmin riiviö juoksee portaita alas veri sormesta valuen, lapset lähtevät etsimään ihmissutta, Frankenstein tanssii koeputkinaisen kanssa ja Robinson ostaa kannibaaleilta tuoretta lihaa.

Värivalot vaihtuvat, välillä kelmeä kuu nousee taivaalle ja Merz eläytyy englanninkielisellä puhelaulullaan milloin riiviöiden kummalliseen ääntelyyn, milloin eri otusten kuolinkorinoihin. Orkesteri soittaa naturalistisen kuvailevasti seuraten hyvin tapahtumien kulkua.

Frankenstein!!-esitys oli erilaisuudessaan mielenkiintoinen lisä orkesterin ohjelmistoon. Pimeässä salissa oli vain mahdoton seurata käsiohjelmaan painetun tekstin kulkua, joten teoksen sanomaan pääsi tutustumaan vasta jälkikäteen kotona. Esitys antoi kuitenkin hyvä kuvan siitä, miten monenlaisia ääniä orkesterista saa irti. Toivottavasti Frankenstein!! toi uusia kuulijoita Kymi Sinfoniettalle.

Konsertin alkupuolellakin kuultiin värikästä musiikkia. Igor Stravinskin sarja nro 2 pienelle orkesterille oli valsseineen ja galoppeineen lystikästä kuultavaa. Puhaltajat kunnostautuivat siinä monien soolotehtävien kautta.

Illan toinen satuihin perustuva sävellys, Maurice Ravelin Hanhiemo-balettimusiikki, esitteli orkesterinkäyttöä hienoimmillaan. Shinozakin ja orkesterin hyvä yhteistyö toi esille Ravelin mestarillisen kyvyn hyödyntää eri soittimien ominaispiirteitä.

Alun kaukaisuudesta helähtävät käyrätorvifanfaarit kutsuivat sadun maailmaan, jota värittivät puhaltimien matkimat lintujen liverrykset, lyömäsoittimien itämaisen eksoottiset kumahdukset ja Lumottu puutarha -osan hienot jousisoinnit.

Tähänkin esitykseen olisivat värivalot sopineet hyvin. Mikä estäisi käyttämästä niitä joskus myös ihan tavallisissa konserteissa vaikkapa sinfonioiden aikana? Valot luovat tunnelmaa, tuovat teokset lähemmäksi kuulijaa ja poistavat jäykän juhlallisuuden. Yhteistyö parhaiden valosuunnittelijoiden kanssa voisi myös olla yksi orkesterin tavaramerkeistä.

Ari Helander