Inkjazz ensemblen nuorisoketju oli oivassa soittovireessä. Vasemmalta vibrafonisti Panu Savolainen, kitaristi Sami Linna ja basisti Jori Huhtala. Kuvaaja: Johannes Wiehn

Inkjazz Ensemble
Johanna Iivanainen
Panu Savolainen
Ankkapurhan teollisuusmuseo, Inkeroinen 18.8.2011.Kaksi vuotta sitten saksofonisti Jari Perkiömäen kvartetti soitti Inkeroisissa laulaja Miles Griffithin kanssa. Tällä kertaa Inkjazzin taiteelliseksi johtajaksi valittu Perkiömäki kokosi tilaisuutta varten Inkjazz Ensemblen.

Yhtye aloitti instrumentaalijazzilla. Setti avattiin laiskalla bluesilla ja jatkui kepeällä keskitiellä Pienin askelin — kunnes päästiin asiaan. Komeetan lailla jazzkentälle noussut vibrafonisti Panu Savolainen oli säveltänyt konsertin parhaat kappaleet. Herkkä balladi Mirrors esitteli yleisölle hienon säveltäjän ja instrumentalistin.

Savolaisessa yhdistyy hienolla tavalla Gary Burtonin lyyrisyys ja Bobby Hutchersonin svengi. Yhtyeen juniorikaksikko, Savolainen ja basisti Jori Huhtala, olivat muutenkin kelvollisessa soittovireessä. Huhtalaan törmää nykyisin monessa yhteydessä, mikä kielii monipuolisesta osaamisesta.

Ensemblen jazztohtori-osasto, alttosaksofonilla operoinut Perkiömäki ja varsinkin rumpali Markus Ketola, saivat koneensa käyntiin astetta hitaammin. Ketola ei todellakaan ole mikään balladirumpali, mutta keski- ja up-tempoisissa ralleissa hän piiskaa porukan hyvin lentoon. Don Grolnickin Lotus Blossom sai pitkäaikaisen Umo-rumpalin huimaan draiviin, ja Perkiömäki lähestyi nuoruuden innoittajansa David Sanbornin kimakkaa sointia. Perkiömäen All Lines-kappaleeseen oli sisään rakennettu vanha standardi All Of Me, ratkaisu oli ehkä omaperäinen muttei järin tyylikäs. Setin päättänyt Savolaisen Sunday Morning oli koko konsertin paras esitys: teema oli iskevä, ja koko ensemble inspiroitui huikeaan iskuun.

Konsertin kakkosjakso esitteli yleisölle samettiäänisen sopraanon Johanna Iivanaisen, joka aloitti solistisen osuutensa Night And Daylla. Iivanaisen äänihän on kerrassaan aseista riisuva eikä näissä standarditulkinnoissa ole varsinaisesti mitään vikaa, mutta jokin rosoisuus niistä puuttuu. Selvästi paremmin Iivanainen on onnistunut tällä saralla Unit 6 -yhtyeen kanssa. Valitettavasti kyseinen yhtye on ollut viime vuodet varikolla.

Mainion tulkinnan sai Olli Ahvenlahden Suru, johon hienon lyriikan oli tehnyt Tommy Tabermann. Esa Elorannan Uutta lunta meni jo vahvasti viihteellisen popin puolelle.

Häpeilemätöntä viihdettä oli myös Sergio Mendesin So Many Stars, mutta kappaleen sentimentaalisuus tehosi, ja versio oli hämmästyttävän hyvä. Unit 6 -yhtyeestäkin tuttu Sami Linna on jazzkitaran hillitty tyylitaituri. Heti kun soitto on karkaamaisillaan lentoon, otetaankin askel, pari takai-sin.

Jazzstandardeilla aloitettiin ja niihin myös päädyttiin. Summertimen melko staattista tulkintaa piristi Perkiömäen räväkkä baritonisoolo. Ja tietenkin täysi salillinen vaati ylimääräistä. Iivanaisen ja Edu Kettusen euroviisuyritelmästäkin Inkjazz Ensemble jaksoi vielä punnertaa herkän version.

Johannes Wiehn