Askel taaksepäin
28.10.2011 0:00Lauri Tähkä: Polte.
Universal Music 2011.Olisin toivonut, että Lauri Tähkä olisi soolouralleen siirtyessään ottanut musiikillisesti askeleen eteenpäin ja tuonut itseään esiin nimenomaan tulkitsijana.
Aiemmin Tähkän ja silloisen taustayhtyeen Elonkerjuun kantavana voimana oli arvostettavan omaperäinen linja, johon kuuluivat tinkimättömästi Pohjanmaan murre ja siihen liittyvät uhoamiset. Jos tästä Tähkän nykytilanteesta otetaan pois Elonkerjuu, pohjalaismurre ja uhot, jäljelle jää kovin vähän.
Tähkän soolotaipaleen ensimmäisen albumin punainen lanka on kadoksissa. Sävellykset toistavat junnaavan paljon itseään, eikä niihin ole löydetty edes pelastavia, sovituksellisesti mielenkiintoisia ratkaisuja. Laulujen lyriikoista sentään erottuvat edukseen Pieni ihminen sekä muutenkin levyn parasta antia tarjoava nimikkokappale Polte.
Näiden kahden kappaleen sanoittaja on monia menestystekstejä kynäillyt Sinikka Svärd Tähkän itse vastatessa lähes koko muun levyn teksteistä ja sävellyksistä. Ehkä sävellyksiinkin olisi kannattanut käyttää ulkopuolista apua tuomaan kaivattua vaihtelua.
Albumin suurin ongelma ovat kuitenkin lauluosuudet. Korkealta ja kovaa lauletut kohdat kuulostavat väkisinkin huutamiselta. Varsinkin kun ylemmän rekisterin laulusoundi on jo itsessään sieltä kovemmasta päästä. Tästä syystä laulujen tunne jää kovin etäiseksi ja sisältö ei tavoita kuuntelijaa. Asiaan olisi voinut kiinnittää enemmän huomiota äänitysvaiheessa.
Tulkinnallisesti Tähkä pääsee paremmin oikeuksiin matalammissa lauluhetkissä, joita levylle on tarjoiltu kuitenkin harmittavan pieninä annoksina. Näissä hetkissä Tähkän ääni pääsee ylipäätään edes vähän soimaan. Tosin melodioiden kiivastempoinen rytmitys ei anna tähän soimiseen juuri minkäänlaista mahdollisuutta.
Tuotannollisestikin levystä jää harmittavan keskeneräinen tunnelma. Miksaus ei ole tasapainossa, ja soitostakin puuttuu se viimeinen terävyys. Kokonaistunnelmasta puuttuu ilmavuus ja selkeys. Olisiko käynyt niin, että levyn aikataulu on ollut liian tiukka ja asioita ei ole mietitty ihan loppuun asti?
Alussa mainitsemani askel on siis suuntautunut taaksepäin.
Atte Tynys













