Chisu: Kun valaistun
Warner Music Finland 2011Chisun kolmas albumi Kun valaistun on yhdeksän kappaleen sekamelska. Musiikillinen materiaali on sekoitus slaavilaisen kaihon sävyttämää iskelmää ja kansainvälistä poppia. Lyriikat keskittyvät luopumiseen ja kriiseihin; aiheita käsitellään kepeästi, jopa naiivisti. Kuitenkin Chisulle ominainen laulutyyli ja viimeisen päälle tuotetut soundit saavat paikoin latteat melodiat elämään.

Levyn parhaat kappaleet on sijoitettu alkuun. Avausraita Minä ja mun pää on onnistunut kliseisestä elämä vie, elämä tuo -kertosäkeestään huolimatta. Hypnoottisen jankkaava riffi toimii yksinkertaisuudessaan.

Radioiden tehosoitossa olleessa Sabotagessa on jotain elokuvamusiikkimaista. Chisun persoonallinen tapa rytmittää sanoja ja liu’uttaa ääntään sekä säestyksen taidokas ohjelmointi saavat tämän motiiveiltaan kovin perinteisen iskelmän kuulostamaan modernilta. Artistin vahvin osaamisalue on kappaleessa hyvin tiivistettynä.

Kohtalon oma on albumin iloisin kappale. Sormien katkomisesta lauletaan kovin hilpeään sävyyn. Musiikillisesti sen groovaava tausta tuo mieleen edellisen levyn kappaleen Baden-Baden. Levyn puhuttelevin ja koskettavin raita on Ennustus. Sen seesteinen, irlantilaisia ja country-sävyjäkin sisältävä tunnelma pitää otteessaan. Myös teksti on levyn onnistunein.

Loput kappaleet puuduttavat ja tuntuvat olevan pakosta tehtyjä mitäänsanomattomuuksia. Ihmissuhteista jankkaavan linjan rikkoo pelottava kammotus Kriisit, joka alkutahdeiltaan asti kuulostaa karaoketaustalta. Kauhuskenaario onkin, että renkutuksia rakastava yleisö ostaa tämän turhuuden ja kappaletta kuullaan kännisissä kapakkailloissa vielä vuosien kuluttua.

Reiluun 30 minuuttiin mahtuu helmiä, mutta myös totaalisia floppeja. Ikään kuin materiaali olisi loppunut kesken. Olisiko kappaleiden toisenlaisella sijoittelulla voitu pelastaa jotain? Tai olisiko kannattanut odottaa, että asiallisempaa materiaalia syntyy?

Anna Kuurne