Iconcrashin keulahahmo on Jaani Peuhu (edessä oikealla). Kuvaaja: Ilkka Hämäläinen

Iconcrash: Inkeroinen.
Dynasty Helsinki 2011.Inkeroinen pop-albumin nimenä on jokseenkin erikoinen, varsinkin kun kyseessä on täysin englanninkielinen pitkäsoitto. Iconcrashin kolmannen albumin nimen takaa löytyy kuitenkin kunnianosoitus yhtyeen nokkamiehen Jaani Peuhun kotikylälle ja hänen levytyksen aikana menehtyneille isovanhemmilleen.

Iconcrash on tuonut onnistuneesti 80-luvun diskopopin nykypäivään. Kaikesta kuulee, että tuotantovaiheeseen on käytetty paljon aikaa ja vaivaa. Soundit ovat selkeitä ja etenkin alataajuudet suorastaan vaativat lisäämään kuunteluvolyymia.

Albumin tekoon on käytetty kymmenittäin analogisyntetisaattoreita, samplereita ja rumpukoneita. Näitä diskomusiikin kulta-ajan instrumenttien tuttuja surinoita, kilinöitä ja tanakoita synabassolinjoja on tungettu tähän albumiin koko rahan edestä.

Tällä persoonallisella soundimaailmalla Iconcrash erottuu edukseen nykyisin hallitsevasta digitaalisesta plug in -kikkailusta. Sovitukset on pidetty hallinnassa, eikä päällekkäisraitojen runsaudentulva pääse ottamaan jatkuvaa yliotetta.

Inkeroinen on täynnä tiukkaan muottiin valettua poppia vahvojen kertosäkeiden näytellessä suurinta roolia. Tämä tuntuu olleen tarkoitushakuista itse säkeistöjen jäädessä vaisuiksi läpi linjan.

Levyn kohokohdat on sijoitettu heti kärkeen. Zeros And Ones sekä Dangerous iskevine rytmeineen nostavat fiiliskäyrän heti jyrkkään nousuun.

Tunnelma valitettavasti hiipuu hieman loppua kohti. Tähän vaikuttaa myös Peuhun lauluosuuksien jääminen pahasti jalkoihin. Tulkinta ei pääse nousemaan esiin liian prosessoiduilla lauluraidoilla. Välillä tuntuu, että itse lead-laulu puuttuu biiseistä kokonaan. Lopun rauhallinen Sixty Seconds pelastaa kokonaisuutta selkeydellään.

Atte Tynys