”Katso, valo välähtää”. Kouvolan mieskuoron joulukonsertti. Johtaja Jarmo Kukkonen. Pekka Ainali, piano ja urut.
Kouvolan keskuskirkko 20. joulukuuta.

On konsertteja, joissa kaikki palaset on laitettu hyvin paikalleen, mutta mieli jää silti kylmäksi, vaikka tekninen osaaminen ja paneutuneisuus ovat korkealla tasolla. Sitten on konsertteja, jotka saavat hyvälle mielelle, vaikka kaikki ei aina menisikään aivan täydellisesti.

Kouvolan mieskuoron joulukonsertti kuuluu jälkimmäisiin, ja viimeisellä minuutilla joulukiireen keskeltä kirkkoon juossut kriitikko poistui Kouvolan keskuskirkosta iloisena jatkamaan kesken jäänyttä joulusiivousta.

Tuota edellä kirjoitettua ei pidä ymmärtää väärin. Kouvolan mieskuoro oli paneutunut konserttiin ihailtavasti, ja konsertti oli onnistunut. Joulumieli väreili kirkossa niin lämpimästi, että lähes kaikkia lauluja vaivannut alavireisyys ei sitä pystynyt murtamaan. Konsertin tärkein tehtävä on koskettaa, ja näin kävikin tiistai-iltana. Puhtausongelman korjaaminen parantaisi konserttielämystä entisestään.

Jarmo Kukkonen sai kuorosta irti hyvää fraseerausta ja laajan dynaamisen skaalan, joka vaihteli Armas Maasalon Joulun kellojen fortesta Timo Koivusalon Joulurauhaa-kappaleen ihanaan pianissimoon. Viimeksi mainitussa soolon lauloi pehmeästi ja herkästi Antti Viinikka.

Kuorokin oli parhaimmillaan juuri pehmeässä ja tunnelmallisessa soinnissa, jota edusti myös erittäin onnistunut Jouluyö, juhlayö. Kuoron herkän hyräilyn päälle Harry Heikari resitoi jouluevankeliumin juuri sopivan koruttomasti. Solistina kuultiin myös Risto Iirolaa kappaleessa Mä kanssa enkelten. Kuoro tunnelmoi kauniisti, ja erityisesti matalat äänet soivat komeasti.

Joskus sovittajilla on tarve näyttää omaa osaamistaan kikkailemalla ja tekemällä kappaleista kaiken mahdollisen sisällään pitävää sillisalaattia. Jarmo Kukkonen ei sorru tähän, ja tiistaina saimme ihailla mielenkiintoisia, eläviä, mutta silti tyylikkäitä sovituksia tutuista joululauluista. Hauskin oli yhdistelmä Kello löi jo viisi ja Kilisee kulkunen, se oli veikeä ja iloinen olematta yleisöä kosiskeleva.

Joskus Kukkonen säesti myös sähköpianolla, ihan aina valittu soundi ei ollut paras mahdollinen. Pekka Ainalin tyylikästä pianonsoittoa ei voi kuin ihailla, välillä olisi voinut soittaa voimakkaamminkin balanssin siitä kärsimättä.

Konsertti oli hyvin rakennettu. Pekka Ainalin hienot tulkinnat Franz Lisztin joululaulusovituksista johdattivat yhteislauluihin, ja tärkein tuli välitetyksi: joulun tunnelma.

Johanna Hasu