Levy

Ulos mukavuusalueelta

16.2.2017 4:00

Erja Lyytinen: Stolen Hearts.

Tuohi Records 2017.

Erja Lyytinen on oikeasti merkittävä suomalainen vientituote. Hänet on vuosien saatossa opittu tuntemaan suomalaisena slidekitaristina ympäri Eurooppaa.

Lyytinen on ottanut rohkean askeleen popbisneksen suuntaan.

Uudella Stolen Hearts -albumillaan hän ottaa etäisyyttä Son Housen ja muiden bluesikonien keinovalikoimasta. Uutuusalbumi lähestyy ennakkoluulottomasti mainstream-poppia.

Helsingissä ja Lontoossa äänitetyn levyn on äänittänyt Chris Kimsey, joka on äänittänyt aikaisemmin muun muassa kaksi albumia Rolling Stonesia. Albumi masteroinnista vastaa Ray Staff, joka on työstänyt muun muassa David Bowieta ja Mott The Hooplea.

Tämä kuuluu levyllä. Soundimaailma rokkaavine kitarariffeineen on kaukana Missisipin puuvillapelloista tai Chicagon kalamarkkinoista. Yhtye svengaa hyvin, ja kappaleet toimivat. Stolen Hearts on kaikkea muuta kuin kahdentoista tahdin kierrätystä. Eteeriset balladit ja kylmääviin kitarariffeihin perustuvat jyräykset uppoavat Staffin ja Kimseyn luomaan äänimattoon sopuisasti.

Albumin onnistunein raita on peräänantamattomasti etenevä Rockin Chair -kappale, jossa kokoonpano toistaa järisyttävää riffiä 7/8-tahdissa.

Lyytinen on ottanut rohkean askeleen popbisneksen suuntaan. Bluespuritaanit ovat varmasti ihmeissään. Ehkä seuraava levyllä palataankin takaisin omien pariin.

Vaikka Stolen Hearts on puhdas suoritus, toiset tekevät tätä samaa isossa maailmassa vielä paremmin. |

Matti Tieaho
Erja Lyytinen esiintyy Kuusankoskitalossa 21.2. kello 19.

Hyvää: Rohkea bluesheimouden hylkäys.

Huonoa: Lyytisen fraseeraus on kankeaa.

Erityistä: Äänitys maailmanluokkaa.