Kiskot ovat kolkanneet monenlaisissa sävelteoksissa, tietää Jouni Sjöblom. Iskelmien ja laulelmien lisäksi teemaa on käytetty instrumentaalimusiikissa. Kuvaaja: Kuvat Kari Huusari

Kouvolan viides rautatieaiheinen seminaari pohdiskeli, miten paljon rautatie on antanut aiheita eri taidemuodoille. Seminaarin yhteydessä palkittiin viime vuonna julistetun kirjoituskilpailun parhaat, joista ansiokkaimpana raati piti espoolaisen Jussi Katajalan Junatarinaa. KARI HUUSARI

KOUVOLA. Junamatkat, aseman tienoot ja pyörien kolke ovat kiihottaneet kirjoittajien mielikuvitusta niin kauan kuin rautateitä on ollut. Joskus kauemminkin - kuvailihan Juhani Aho Lapinlahden asemamiljöötä jo vuonna 1884, vaikka junaliikenne tuolla Kuopio-Iisalmi-osuudella käynnistyi vasta 1902.

Ahon Rautatie lienee tunnetuin suomalainen kuvaus aiheesta. Sen rinnalle on syntynyt lukuisia runoja, novelleja ja romaaneja. Jopa vuosisadan vaihteessa sepitetyt arkkiveisut saattoivat sivuta uutta liikennemuotoa: "Helsingin kaupungista Pietarporiin/Tänne on rakennettu raudasta tie", laulettiin eräässä arkkiveisussa.

Suomalaiset saivat ensimmäiset kosketuksensa rautaiseen tiehen jo kauan ennen kuin Helsingin-Hämeenlinnan rata valmistui 1862. Jo vuonna 1836 vedettiin Varkauden lähelle rautateiden joukkoon laskettava kulkuväylä, joka palveli Taipaleen kanavan rakentamista, mutta henkilöliikenne alkoi vasta 26 vuotta myöhemmin rataosuudella, joka nykyisinkin palvelee pääratana.

- Silti muutamat suomalaiset, kuten J.W. Snellman ja Zachris Topelius, tekivät junamatkoja Euroopassa jo 1840-luvulla, Snellman ja Topelius kirjoittivat matkoistaan lehdissä, kertoi opettaja Ritva Sorvali.

Aleksis Kivi kirjoitti1860-luvulla Leosta ja Liinasta, joita kolme vihellystä yhdistää. Sen jälkeen maisemaa halkova rautatie on ollut lukuisten suomalaisteosten teemana. Minna Canthin Kovan onnen lapsien isä oli rataa rakentamassa 1888, Mika Waltarin rautahevot lietsoivat 1920-luvun koneromantiikkaa, Unto Seppäsen Evakot kulkivat junalla kohti vieraita seutuja, ja Paavo Rintalan Pojissa rautatieasema ja ratapiha ovat taustana unohtumattomalle loppukohtaukselle.

LAULUNTEKIJÄT ovat ottaneet aiheikseen junan odottamisen, matkustamisen, asemat ja ohikiitävät junat.

- Reissumiehen haaveet, kulkijaelämä sekä erot ja tapaamiset tulevat usein mukaan junalauluihin. Rautatie on usein tie ja keino kulkea paikasta toiseen myös tunteissa ja mielialoissa, tai elämäntilanteesta toiseen, sanoi Kouvolan kulttuurisihteeri Jouni Sjöblom.

Kansanlauluissa ei juuri junista kerrota, koska rautatiet tulivat suomalaiseen maisemakuvaan varsin myöhään. Mielenkiintoinen poikkeus on Sjöblomin mukaan Matalan torpan balladi, joka on tyypiltään uudempi riimillinen kansanlaulu.

- Sitä voisi nimittää heilinjättölauluksi: hummeripoika lähtee ja jättää tytön. On melko varmaa, että laulun alku on syntynyt eri piirissä ja eri lähteessä kuin sen asemakeskeinen loppuhuipentuma. Juna- ja asema-aiheeseen pompataan vielä kaiken päälle aivan yllättäen.

Sjöblomin valitsemia esimerkkejä perinteisen Suomi-iskelmän puolelta olivat Esa Pakarisen Lentävä kalakukko, Savonmuan Hilima, jonka ensimmäisen kerran levytti Matti Jurva & Ramblers vuonna 1938. Viimeisten parin vuosikymmenen aikana taas ovat syntyneet Kalevi Kullasvaaran Pikkukaupungin poika, Vokin Kouvolasta Kotkaan ja Resiinaralli sekä Hannu Seppäsen Rautahepo.

Musiikkiin liittyi myös museoamanuenssi Anu Kasnion osuus. Kasnion aiheena oli Kouvolan Rautatieläisten soittokunnasta vuonna 1949 otettu valokuva, jonka taakse kätkeytyi jo silloin soittokunnan puolivuosisatainen historia.

SEMINAARIN päätökseksi nähtiin Kari Franckin tv-ohjaus Rautatie. Ahon teoksen sovittamisesta elokuvaksi kertoi kirjastonhoitaja Leena Eteläpää.

- On ihme, että Ahon tekstiin ei tartuttu jo Suomi-filmin kultakautena. Sitä esitettiin Ahon omana dramatisointina Kuopion teatterissa 1908, mutta elokuvaksi se kääntyi vasta Televisioteatterin versiona 1973. Sen dramatisoi Matti Rossi.

Lapinlahden asemaa elokuvassa esittää Lappeenrannan liepeillä sijaitseva Pulsan asema. Vuosimallia 1886 oleva höyryveturi saatiin Kaipiaisten museotallista.

- Työskentelin kesällä 1973 Pulsan asemalla VR:n yhdysmiehenä. Lähdimme hakemaan veturia Kaipiaisista, mutta sieltä lähtikin matkaan väärä veturi, muisteli seminaarissa mukana ollut Niilo Sipinen.

Kaipiaisten museotalleilla oli ollut edellispäivänä joukko rautatieharrastajia, jotka olivat vetäneet veturit ulos tallista, valokuvanneet ne ja työntäneet takaisin. Operaatiossa vain oli käynyt sellainen virhe, että rautahevot olivat nyt väärässä järjestyksessä.

- Niinpä me veimme Pulsaan väärän veturin. Ohjaaja Franck oli ensin nyrkit pystyssä, mutta rauhoittelin häntä, että kuvatkaa tänään jotain muuta kuin veturia. Me veimme hänelle oikean yksilön seuraavana päivänä, Sipinen nauroi.