Kesädekkari

Lue

Arvostelut

Anna palautetta

Anna toimitukselle palautetta tästä.

Anna uutisvinkki

Voit antaa uutisvinkin tällä lomakkeella.



”Taidehankinnat vaurastuttavat kaupunkia”

16.12.2009 4:00

Museonjohtaja Johanna Vuolasto pelkää, että taidehankintarahoista tinkimisestä voi tulla pysyvä ratkaisu, jos siihen mennään kerran. IRMA JÄPPINEN

KOUVOLA. Kouvolassa maanantaina jätetty valtuustoaloite taidehankintamäärärahan varaamisesta kaupungin budjettiin ei etene päättävissä elimissä ennen vuodenvaihdetta. Sivistyspalveluiden tilaajajohtaja Eero Mattila sanoo, että asia tulee hallituksen käsittelyyn vasta ensi vuoden puolella.

Aloitteessa esitetään, että kaupungin sivistyksen tilaajan budjettiin lisätään taidehankintoja ja konservointia varten 50 000 euroa. Aloitteen allekirjoittajina ovat kulttuuri- ja kirjastolautakunnan puheenjohtaja Päivi Kossila ja varapuheenjohtaja Matti Norppa.

- Hyvä, että asia tuli esille, kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden tilaajapäällikkö Elina Koivisto sanoo.

Valtuuston maanantai-iltana hyväksymässä budjetissa ei ole varattu senttiäkään tähän tarkoitukseen.

Museonjohtaja Johanna Vuolastolla on oma oletuksensa tilanteeseen johtaneista syistä: uuden Kouvolan päättäjissä on useita henkilöitä, joiden entisissä kunnissa taidehankintoja ei yksinkertaisesti ole ollut tapana tehdä.

Vanhassa Kouvolassa taidehankintoihin ja konservointiin oli viime vuonna varattuna 25 000 euron määräraha. Sama summa varattiin tähän tarkoitukseen myös uuden Kouvolan ensimmäisen vuoden budjettiin.

Vuolaston mukaan varatut 25 000 euroa on tänä vuonna käytetty taidehankintoihin. Lisäksi käyttötalouden varoista on otettu 10 000 euroa konservointiin.

Vuolastosta on traagista, jos taidehankinnat jäävät ensi vuonna tekemättä.

- Taidehankinnat vaurastuttavat kaupunkia kahdellakin tavalla, hän sanoo.

Kun taidetta ostetaan kouvolalaisilta taiteilijoilta, kuten Minun Kouvolani -hankkeen henkeen on suunniteltu, raha palautuu omille kulmille. Lisäksi taide on aina sijoitus, joka kasvaa korkoa.

Vuolasto muistuttaa, että moni kunta pani edellisen laman aikana taidehankintamäärärahansa jäihin - ja on sittemmin katunut.

- Ne kunnat, jotka uskalsivat silloin ostaa, ovat nyt voittajia.

Jos taidehankinnoista nyt päätetään kaikesta huolimatta säästää, Vuolasto toivoo hartaasti, että ratkaisu on vain väliaikainen.

- Entä jos ratkaisusta tuleekin pysyvä niin, ettei taidehankintoja enää tehdäkään?

Lähetä LähetäFacebook FacebookDel.icio.us Del.icio.usMySpace MySpace
Sähköposti lähetetty!

Lähetä uutinen kaverille

Kouvolan Sanomat: ”Taidehankinnat vaurastuttavat kaupunkia”

IRMA JÄPPINEN KOUVOLA. Kouvolassa maanantaina jätetty valtuustoaloite taidehankintamäärärahan varaamisesta kaupungin budjettiin ei etene päättävissä elimissä ennen vuodenvaihdetta. Sivistyspalveluiden tilaajajohtaja Eero Mattila sanoo, että asia tulee hallituksen käsittelyyn vasta ensi vuoden puolella.

Lue koko uutinen:
http://www.kouvolansanomat.fi/Kulttuuri---Kulttuuriuutiset/2009/12/16/%E2%80%9DTaidehankinnat+vaurastuttavat+kaupunkia%E2%80%9D/200928160671/7

(*) Pakolliset kentät