Barokkimusiikin pahiksia vai omaperäisiä tulkitsijoita?

27.12.2009 4:00

Vanhaa musiikkia soittava Red Priest -yhtye tarttuu klassikoihin räväkästi: Bachin musiikista löytyy biletyspuoli, Vivaldin Neljä vuodenaikaa soi tanner ryskyen. Henna Mäkelin

Paine soittaa vanhaa musiikkia ”oikein”, eli historiallisten lähteiden ohjeiden mukaan, on ollut pitkään suuri. Mitä olet mieltä tästä vaatimuksesta, Red Priest -yhtyeen nokkahuilisti Piers Adams?

- Kiinnostavaa, että valitsit sanat paine ja vaatimus. Ne kuvaavat mielestäni hyvin sitä, mikä vanhan musiikin liikkeessä on mennyt vikaan. Kuka paineen luo? Yleisö? Ei tietenkään, vaan pikemminkin alan asiantuntijat. He katsovat olevansa oikeutettuja sanomaan, mistä yleisö saa nauttia. Asiantuntijalausunnot puolestaan ohjaavat levy-yhtiöiden ja promoottoreiden toimintaa.

Asiantuntijat ovat useimmiten kriitikkoja ja akateemikoita, eivät niinkään vanhan musiikin esittäjiä.

Itselleni tapoja esittää musiikkia on lukuisia, oli kyseessä moderni tai vanha musiikki, ja kaikki tavat ovat oikeutettuja. Ainoa menestyksen mitta on kuulijoiden kokema nautinto.

Onko tilanne muuttumassa?

- Väistämättä, koska vanhat portinvartijat putoavat pelistä pois ja uusia esiintyjiä nousee. 1960- ja 70-luvuilla vanhan musiikin pioneerien tehtävä oli vanhan musiikin tutkimus ja löytäminen. Joidenkin mielestä nuoremmat esiintyjät eivät tunne perinnettä tarpeeksi hyvin, koska he poimivat musiikkia valmiiksi katetusta pöydästä. Tässä on totta toinen puoli.

Toisaalta, nuorten muusikoiden on taisteltava ankarammin päästäkseen kuuluville. Luulen, että minulle olisi ollut helpompaa syntyä 20-30 vuotta sitten, jolloin olisin ollut osa pioneerisukupolvea, jolla oli selkeä päämäärä.

Muusikon on ratkaistava, jatkaako edeltäjien perinnettä, vai alkaako etsiä luovempia tapoja pitää musiikki hengissä.

Minkälaiseksi kuvailisit tapaanne soittaa vanhaa musiikkia?

- Vapauttavaksi!

Teidän tapauksessanne sana barokki voitaisiin kirjoittaa ba-rokki, koska soittotapanne on räväkkää kuin rock aikoinaan. Mistä saatte innoituksenne?

- Muutamien 1700-luvun muusikkojen, jotka soittivat energisesti ja liioitellen, esimerkki inspiroi. Corelli oli luultavasti lähempänä Mick Jaggeria kuin monia nykyisiä barokkiviulisteja.

Olemme tutkineet myös nykyesiintyjiä, itä-eurooppalaisista mustalaismuusikoista rockbändeihin. Heidän lavaenergiansa jättää vanhan musiikin esittäjät varjoonsa. En näe mitään syytä sille, miksi vanhaa musiikkia ei voisi esittää yhtä energisesti.

Kiinnitämme esiintymiseen yhä enemmän huomiota. Opettelemme ohjelman ulkoa, teemme musiikista itsemme näköistä sekä panostamme lavastukseen ja puvustukseen. Muu tuntuu laiskottelulta. On masentavaa, että ainakin Britanniassa vanhan musiikin esittäjät näkevät nuotit ensimmäisen kerran kolme tuntia ennen konserttia tai nauhoitusta.

Moni kriitikko on ylistänyt teitä. Oletteko saaneet myös negatiivista kritiikkiä pyhän musiikin pilaamisesta?

- Kyllä, itse asiassa käyn parhaillaan väittelyä erään suuren yhdysvaltalaislehden kriitikon kanssa. Hän kuvailee meitä huutaviksi, vihaisiksi mielenosoittajiksi, mutta onneksi näin käy harvoin. Noin 95 prosenttia arvioista on ollut positiivisia.

Monet ”faneistamme” lehdistössä ovat vanhan musiikin oppineita, jotka näyttävät näkevän syyn tekemisissämme, vaikka he eivät musiikistamme pitäisikään. Ja konserttisalien täyttöasteesta ja CD-myynnistä päätellen yleisö on sulkenut meidät suosioonsa.

Täytyykö olla rohkea soittaakseen niin kuin te?

- Rohkein osuus on astuminen yleisön eteen ilman nuotteja. Varsinkin jetlagin kourissa. Musiikin ulkoa opettelu on kovin tärkeää. Silloin jokainen fraasi on pitänyt todella oppia ja sisäistää.

Mitä tyyliin ja tulkintaan tulee, teemme vain sitä, mikä meiltä syntyy luonnostaan. Yleisön positiiviset reaktiot nollaavat mahdolliset negatiiviset, ja ne auttavat meitä jatkamaan seikkailuamme!

Seuraava teemalevynne, Johann, I’m only dancing, ilmestyy maaliskuussa. Mikä sen idea on?

- Olen huomannut, että muutoin rohkeat esiintyjät nöyrtyvät suuren Johann Sebastian Bachin edessä. Me halusimme muokata Bachista näköisemme - eikä toisin päin. Halusimme katsoa, löytyisikö suuren mestarin tuotoksista toinen puoli erilaisen tulkinnallisen otteen myötä.

Toivon, että Bach hyväksyisi ottamamme vapaudet. Bach ei välttämättä ollut auktoriteetti, jona monet häntä pitävät. Esimerkiksi hänen oppilaansa Mizler kuvasi hänen tapaansa esiintyä kevyeksi ja nokkelaksi, ja on olemassa kirjallista aineistoa siitä, miten hän rohkaisi oppilaitaan vapaaseen improvisaatioon ja koristeluun.

Bachin suuruus loistaa läpi meidän tekemistemme.

Mikä ihmeen Red Priest?

Barokki- ja sitä vanhempaan musiikkiin - eli niin sanottuun vanhaan musiikkiin - erikoistunut yhtye.
Yhtyeessä soittavat Piers Adams (nokkahuilu), Julia Bishop (viulu), Angela East (sello) ja Howard Beach (cembalo).
Yhtye on nimetty punatukkaisen papin Antonio Vivaldin mukaan.
Yhtye on konsertoinut muun muassa Yhdysvalloissa, Japanissa, Euroopassa ja kotimaassaan Britanniassa.
Red Prest julkaisee levynsä oman levymerkkinsä kautta.
Ääninäytteitä ja lisätietoja sivulta www.piersadams.com/redpriest/.