Karkki vastaan kirpeä poliittisuus

Henna Mäkelin

Kouvola. Happiness is a place called Kuusankoski — suomeksi Onni on paikka nimeltään Kuusankoski. Näin julistaa Katja Tukiaisen teos, joka on näytteillä poikkitaiteellisella Jättömaa-festivaalilla. Taiteilija on maalannut teoksen pressulle ja kiinnittää sitä puolilahon kopperon seinään niittipyssyllä.

Aseistettu ja vaarallinen? Ehkä ei, sillä yhdestä taskusta roikkuu vaaleanpunainen hahtuvapallo ja rintapielessä kukkii Tukiaisen tuotannosta tuttu tyttösen pää.

Toisaalta, mukana on myös nippusiteitä.

— Kuusankoski oli lapselle hyvä ja teinille ahdistava paikka kasvaa. Hyvä, kun sieltä pääsi pois. Nyt kauempaa katsottuna siinä on kuitenkin nostalgian aura. Kun jotakin menettää, kauneuden huomaa vasta sitten, Tukiainen pohtii.

Tyttö ja menninkäinen hyppelevät teoksessa innoissaan sienimetsässä.

— Siinä on ironia ja totuus samassa.

Tukiainen todella on ambivalenssi ihminen — tai ainakin taiteilija.

Lähistöllä norkoilee noin 4-vuotias pikkutyttö, joka uskaltautuu kysymään:

— Mikä tuo vaaleanpunainen on?

Hän osoittaa Tukiaisen hahtuvapalloa.

— Sain sen slovenialaiselta taidekuraattorilta. Löydän sen avulla puhelimeni, Tukiainen vastaa ystävällisesti.

— Happiness is a place called Kuusankoski -teoksessa on neiti Hyvät hyssykät ja Kuusankoski-menninkäinen. Ne ovat ihan kilttejä, Tukiainen kertoo, osittain tytölle.

Sitten Tukiainen ja tyttö juttelevat hetken vaaleanpunaisista prinsessamekoista — jollaisen taiteilija itse pukisi ylleen vain korkeintaan installaatiota varten. Hänen värinsä on punainen.

Tukiainen on tullut tunnetuksi sarjakuvan ja installaatioiden tekijänä, sekä erityisesti vaaleanpunaisen ja punaisen taiteilijana.

— Tämä on ihan tavallista, hän kertoo tytön mentyä.

— Eri ikäiset naiset tulevat kertomaan minulle suhteestaan vaaleanpunaiseen. Se on samaan aikaan ihana ja hirveän provosoiva väri, kuten minun teoksenikin. Ajatellaan, että se kuuluu pikkutytöille. Kun se irrotetaan kontekstista, laitetaan vaikka Beckhamin päälle, se muuttuu.

— Hempeä vaaleanpunainen voi olla luotaantyöntävä. Oikein vahva magenta hallitsee, on houkutteleva. Sävyissä on paljon eroja.

Punainen puolestaan on aikuisen naisen väri.

— Punainen on 2—3 viimeisen vuoden aikana lisääntynyt teoksissani. Ehkä se on kypsän kauden väri. Se on aikuisempi, pelottava, aggressiivinen, lihallinen ja myös vahvasti poliittinen.

Poliittinen on Jättömaalle tuotu teoskin, ja ambivalentti, tietysti.

— Ja vahvasti paikkasidonnainen. Kuusankoskea ei enää ole olemassa kaupunkina. Ei ole fiksua, että yhteydet historiaan katkaistaan. Ihmisen on tärkeä tietää, mistä hän on kotoisin.

Tukiaiselle on muulloinkin tärkeää, että teos käy dialogia paikan kanssa.

Muun muassa siksi hän poseeraa usein teostensa kanssa samassa kuvassa, esimerkiksi nettisivuillaan.

— Se alkoi siitä, että minun piti olla mukana mittakaavan takia. Sitten rupesin miettimään tarkemmin pukeutumista.

— Taiteilijana oloa ei opeteta koulussa. Ei opeteta, että väistämättä joutuu näkymään haastatteluissa. Oma persoona olisi hirveän vaikea pitää piilossa. Se on selvää, että työasiat ovat työasioita, ja perheasiat perheasioita.

Tukiainen tahtoo seisoa teoksissaan myös samaistumiskohteena.

— Siinä on paikka ihmiselle. Teos on vaillinainen ilman katsojaa.

www.katja.net