Kouvolalainen Sirpa Hujanen kirjoitti kirjan 40 vuoden takaisesta seikkailustaan

29.1.2017 11:00
Kuva: Katja Juurikko
Sirpa Hujanen joutui pyytämään rahallista tukea sukulaisiltaan päästäkseen maailmalta takaisin kotiin. Sekki tuli tässä kirjekuoressa.
Sirpa Hujanen joutui pyytämään rahallista tukea sukulaisiltaan päästäkseen maailmalta takaisin kotiin. Sekki tuli tässä kirjekuoressa.

Kun kouvolalainen Sirpa Hujanen reilu vuosi sitten jäi eläkkeelle sairaanhoitajan työstään Pohjois-Kymen sairaalasta, hänellä oli vihdoin aikaa kirjoittaa.

Omakustannekirjan kansiin päätyi hänen värikäs reppumatkansa 40 vuoden takaa. Hujanen matkusti tuolloin pääosin yksin Tukholmasta Tokioon.

Vihreä reppu -nimisessä kirjassa seikkaileva Sirje on siis Hujanen itse. Muutkin nimet on muutettu, mutta tarina on tosi.

Kirjoittamisen tukena Hujasella oli pieni, punakantinen ”dagbok” eli päiväkirja, albumillinen valokuvia ja nippu kirjeitä. Niitä Hujanen oli kirjoittanut matkalta ystävättärelleen.

Kirjoittaminen sujui Hujaselta kuin tanssi. Hän aloitti viime toukokuussa ja vei tekstin painoon marraskuussa.

— Tietokoneen äärellä saattoi mennä kahdeksan tuntia niin, etten muistanut edes syödä.

Vihreä reppu -kirja kertoo Hujasen puoli vuotta kestäneestä matkasta, jonka hän teki pääosin bussilla ja junalla. Hän reissasi maissa, joiden nimet ovat vaihtuneet ja joissa rauha on myöhemmin järkkynyt.

— Esimerkiksi Afganistaniin matkailijalla ei enää olisi noin vain asiaa, Hujanen sanoo.

Välillä rinnalla kulki joku toinen reppureissaaja, välillä Hujanen kulki yksin. Kommelluksia sattui, mutta ei mitään vakavaa. Ihmiset olivat ystävällisiä.

— Teheranissa minua tosin töllättiin sen verran pitkään, että oli pakko lähteä heti seuraavalla bussilla pois.

Nukketeatteria harrastavan Sirpa Hujasen omakustannekirjaa Vihreä reppu voi lainata Kouvolan kirjastosta. Hujanen on kirjoittanut toisenkin omakustanteen, Ukko oven päällä — tarinoita lapsuuden ja nuoruuden ajoilta.

Seuraavaksi hän suunnittelee kirjoittavansa pakinakokoelman.

Lue lisää päivän lehdestä tai Kouvolan Sanomien mobiilisovelluksesta.