Neil Owens on kabareen seremoniamestari. Kuvaaja: Juha Metso

Joe Masteroff — John Kander — Fred Ebb: Cabaret. Suomennos: Esko Elstelä. Laulujen suomalaiset sanat: Jukka Virtanen ja Esko Elstelä. Ohjaus: Ilkka Laasonen. Musiikin sovitus ja johto: Ari Ismälä. Koreografia: Sami Vartiainen. Lavastus: Iita Torvinen. Pukusuunnittelu: Anne Hannula. Valosuunnittelu: Paula Penttilä-Kukkonen. Äänisuunnittelu: Tommi Leinonen.
Kotkan kaupunginteatterin ensi-ilta ravintola Kairossa 24. syyskuuta.Ravintola Kairo on kuin onkin oikea paikka Cabaret-musikaalille. Epäilin. Arvelin, että estradi jäisi ahtaaksi, onhan kyseessä musikaali, joka on ohjattu myös suurille näyttämöille.

Mutta Kotkan teatterin ratkaisu toimii. Show mahtuu sinne, juuri niin kuin se mahtuu berliiniläisen Kit Kat -klubin esiintymislavalle. Kun musikaalin tapahtumapaikka on klubin ulkopuolella, miljöö syntyy vähillä vihjeillä.

Cabaret on surullisten kohtaloiden ja lakastuvien rakkauksien musikaali. Ollaan Berliinissä, on vuosi 1930, ja Kit Kat -klubilla vietetään paheellista mutta iloista elämää. Kun musikaali päättyy, ilot ja juhlat ovat ohi.

Musikaalin tematiikka koskee Euroopan kohtaloa, alistavien aatteiden vyöryä, väkivaltaa ja taloushuolia. Ilman muuta katsoja rakentelee teemoista siltoja nykypäivään, vaikka konkreettisia vihjeitä ei olekaan, onneksi.

Ilkka Laasosen ohjaama esitys hyödyntää näyttelijöiden persoonallisia ominaisuuksia kääntäen pienet vajavaisuudet voimavaraksi. Kaikki eivät todellakaan laula yhtä upeasti kuin Pia Lunkka, mutta esimerkiksi Jouni Jalarvon ääni tukee tulkintaa: hän on hauras vanha hedelmäkauppias, jonka unelmat ja usko hyvän voittoon sortuvat. Neil Owensin murteellinen suomi muuntuu tehokeinoksi. Kuka ja mikä pelottava seremoniamestari onkaan?

Keskeiset henkilöt kantavat tarinaansa. Kit Kat -klubin kabaree-esiintyjät paitsi säihkyvät show’ssa myös irrottavat esitystä realismista; he ovat kuin henkiä, jotka peilaavat tunteita ja ilmapiiriä.

Liikunnallisesti ammattitanssija Neil Owens on ylivertainen. Owensin voimakkaat ja sulavat — ja samalla lataukseltaan pelottavat ja vaaralliset — liikkeet tuovat esitykseen poikkeuksellista glamouria. Ne ikään kuin nostavat kokonaisuutta, kuin venyttävät ja jäntevöittävät toistenkin askelia.

Ari Ismälän sovittama musiikki ei ole pelkkiä tarttuvia sävelmiä. Päinvastoin, siitä tihkuu myös tuskaa, järkytystä ja maailman särkymistä.

Vaikuttavin laulunumero paradoksaalisesti on ensimmäisen näytöksen päättävä Sen huominen meille tuo. Se jylisee kasvavalla voimalla lupausta uudesta ajasta. Ja mikä se huominen on! Musiikin viekoittelevuus on kuin historian todistusta: innostus tarttuu, kun vaaran merkkejä ei osaa varoa.

Päivi Taussi