Pelissä on parannettavaa

15.11.2011 0:00
Veli-Matti Karén ja Marja Myllylä ovat musiikkinäytelmän demoninen ruletinpyörittäjä ja peliin hukkuva Aulikki. Kuvaaja: Marja Seppälä

Sami Kosola: Kaikki peliin. Ohjaus Kaija Viinikainen. Musiikin sävellys ja sovitus Sami Kosola ja Antti Nykänen. Musiikin johto Antti Nykänen. Lavastus Kaisa Rasila. Puvustus Sari Salmela. Koreografiat Liisa Ruuskanen. Valosuunnittelu Esa Kurri. Äänisuunnittelu Riku Hämäläinen.
Kantaesitys Kouvolan teatterissa 10. marraskuuta.
Sami Kosola on tärkeällä asialla. Jonkinasteisen peliriippuvuuden kourissa kärvistelee tiettävästi yli 100 000 suomalaista. Ongelmalle on antanut kasvot äidinkielenopettaja Anneli Poutiainen, joka 1990-luvulla pelasi itsensä äärimmäiseen ahdinkoon ja kirjoitti kokemuksistaan raastavan rehellisen kirjan. Kosolan uutuusnäytelmä perustuu hänen tarinaansa.

Ajatus peliriippuvuudesta kertovasta musiikkinäytelmästä on kuulostanut samaan aikaan virkistävältä ja uhkarohkealta. Kannattiko riski?

Todennäköisesti Kaikki peliin puhuttelee tehokkaastikin ihmistä, jonka elämää jokin pahanlaatuinen riippuvuus on koskettanut. Vitsauksilta säästynyt katsoja saattaa poistua teatterista hieman turhautuneena.

Katsomiskokemusta olisi parantanut se, että yleisö olisi päässyt kulkemaan päähenkilö Aulikin rinnalla pidemmän matkan ja sisäistämään asetelman, joka Anneli Poutiaisen tarinassa pysäyttää: On tuiki tavallinen, hienosti toimeentuleva nainen, jolla menee hyvin kaikilla elämän osa-alueilla. Hän on kunnollinen, kunniallinen ja rakastettu. Sitten hän kokeilee pelaamista Ruotsin-risteilyllä. Yhtäkkiä elämä on sietämätön ristiriita.

Näytelmä alkaa verkkaisesti jouluidyllistä, jonka aikana hahmo on jo pulassa. Aulikkiin ei ehdi luoda kunnon suhdetta, joka saisi katsojan jännittämään ja pakahtumaan hänen puolestaan, toisin sanoen kokemaan tärkeää myötätuntoa.

Aulikin roolissa nähtävä vierailija Marja Myllylä ilmentää hyvin arkisuutta ja riuskaa taistelutahtoa. Mitä jää kaipaamaan on hauraus ja herkkyys, jatkuvan salailun särky luissa ja ytimissä.

Ehdottomasti on komeuttakin. Vavahduttavaa katsottavaa on näytelmän alkupuoliskon häviämiskierre, ja suorastaan mykistävänä näyttäytyy kotiovelle ilmestyvien velkojien vaatimuskaanon. On hurjaa kuulla, että peliriippuvaiselle pahinkin läheiselle sepitetty loukkaus on parempi kuin todellisen ongelman myöntäminen.

Sirkka Seittu tekee pienen mutta vahvan roolin riippuvuusrauniona. Eeva Markkinen nähdään päähenkilön teinityttärenä, jonka mukana surulliseen kertomukseen saadaan hieman lämminhenkisyyttä ja huumorin häivähdyksiä. Saisi niitä olla enemmänkin.

Sävellyksissä on rohkeutta, ja ne oikeastaan vaativat useamman kuuntelukerran. Itselleni kävi niin, että korva keskittyi enemmän nuottien käänteisiin kuin laulujen sanomiin. Tunteelliset musiikkinumerot paikoin istuivat kokonaisuuteen. Usein ne söivät tarinan jännitettä.

Näytelmässä peliriippuvuuteen liittyvät faktat, epäkohdat ja tunteet todetaan selkeästi, alleviivatenkin. Pinnan alle kaipaisi voimakkaampaa liikehdintää, sitä oivallettavaa ja pureskeltavaa.

Kaikki peliin päästää yleisön varsin helpolla. Onnistuakseen koskettamaan pitäisi uskaltaa kouraista syvemmältä.

Tiina Aho