uTyöryhmä: Minna Sipinen, Antti Lillman, Otto Pilli, Tomi Iivonen, Panu Pilli, Jukka Tiitola, Antero Raanoja: Viimiin sammuttaa valot. Muusikot Arto Kaarnattu, Timo Olli, Risto Sorsa ja Kimmo Heikkilä.
uAnjalankosken teatterin ensi-ilta 18. marraskuuta.Kun Suomen laulu kajauttaa Kymenlaakson laulun, siitä hieman yllättyneen katsojan mieli liikuttuu. Mitä nämä Viimmiin sammuttaa valot -kollaasiesityksen rakentaneet ihmiset haluavatkaan kertoa?

Se tulee pian selväksi. Kotiseuturakkaus, työnantajaan sitoutuminen, hiljaisen tiedon siirtäminen ammattimiessukupolvelta toiselle ja yhteisöllisyys ovat niitä arvoja, jotka nousevat siivilleen Anjalankosken teatterin uljaassa tilannepäivityksessä. Tehdas, jonka patruuna on huolehtinut tavaran myynnistä ja työntekijät siitä, että korkealaatuista myytävää riittää, on tullut matkansa päähän. On surutyön aika. Ja aivan kohta lyö hetki, jolloin pitää kehittää uutta.

Mutta alussa oli Kymijoki, elinvoiman uoma, eikä se saa unohtua. Siksi koko esityksen läpi kulkee kunnianosoituksena Kymijoelle sen historiasta ja vaiheista kertova biisi. Rytmiä rakentavat sketsimäiset kohtaukset tehtaan kohtalonhetkistä ja niihin nivoutuvat uudelleensanoitetut kaikenkansan suosikkikappaleet.

Vaikka kokonaisuus olikin ensi-illassa sillä tavoin keskeneräinen, että käsikirjoituksen teksti ei ollut täysin hallussa eivätkä sanoitukset muistissa, sillä ei ollut mitään merkitystä. Ideat kantoivat. Työryhmän jäsenten tulkinnat ja heittäytyminen tekivät syvän vaikutuksen. Björn Wahlroosin haastattelun soisi päätyvän valtakunnalliseen tv-lähetykseen arvokeskustelun pohjustukseksi.

Huolimatta heitoista, joiden syvin olemus avautunee vain tehtaalaisille, esitys tavoittaa herkästi ja taitavasti jotakin olennaista ihmisen tarpeesta sitoutua työhönsä ja kokea sitä kautta itsensä merkitykselliseksi ja olemassaolonsa mielekkääksi. Siinä kuuluu sanoma, jonka pitää yltää kvartaalitaloususkovaisten ja Suomea ahnehtivien ulkomaisten sijoittajien korviin. Tai ainakin meidän itsemme, jotka haluamme rakentaa yhä tätä maata. Ja todistaahan esitys todeksi vielä senkin, että vahva oma kulttuuri kuvastaa mutta myös voimistaa ihmisten kykyä sopeutua muutokseen ja luoda uutta.

Teatteri tarjosi ensi-illan jälkeen ihmisille mahdollisuuden ajatusten vaihtoon pitämällä kahvion avoinna tunnin verran. Hieno oivallus!

Anna-Maija Järvi-Herlevi