Lenssu

Sieltä se tulee, totaalisena yllätyksenä nurkan takaa ja iskee kanveesiin parissa tunnissa.

Vilu, päänsärky ja väsymys ovat vasta esileikkiä taudille, johon kukaan ei ole vielä keksinyt pomminvarmaa, saati nopeaa parannuskeinoa.

Ensioireet iskevät sellaisella rytinällä, etteivät voimat tahdo riittää edes terveydenhoitajalle asti. Valo sattuu silmiin, yön yli jatkunut yskä sytyttää rintakehän tuleen, ääni katoaa jonnekin vuotavan nenän ja kähisevän kurkun uumeniin.

Tee edes kunnon kuume, anelen lenssuvastaavalta toisena päivänä sängyn pohjalta. Mutta ei, virus on ja pysyy.

Aika kuluu horroksessa uskomattoman hitaasti, kun ainoaa vaihtelua on raahautuminen lääkekaapille ja apteekin käsikauppavalmisteiden kokkaaminen vedenkeittimellä.

Siinä se lenssun juju juuri piileekin. Tauti vie voimat ja aika kuluu yskimällä, niistämällä ja siemailemalla muka oloa helpottavia buranoita ja c-vitamiinipulvereita.

Eiväthän ne varsinaisesti ketään paranna, mutta helpottavat oloa hetkellisesti.

Ensimmäisen viikon jälkeen kuvittelen käänteen parempaan alkaneen ja hoipun takaisin työmaalle. Olemattomiin huvenneeseen vastustuskykyyn uudelleen iskevä lenssu vaihtaa kurssia ja rangaistus seuraa heti kituliaan lämmönnousun myötä.

Ääni katoaa, yskän tilalle tulee kirvelevä kurkkukipu, mutta nokka pysyy itsepintaisesti tukossa. Ne vähätkin ensimmäisen sairasteluviikon voimanrippeet katoavat.

Lääkäri ei voi auttaa, paitsi korkeintaan skannaamalla poskiontelot ja antamalla sairaslomaa, terveysammattilaiset tähdentävät.

Turha anella antibiootteja tai penisiliinejä, niistä ei ole tämän taudin taltuttajiksi. Saan säälistä yskänlääkettä ja sinivalkoisia ihmepillereitä.

Haju- tai makuaistia pillerit eivät palauta, mutta autuus aukeaa siitä, että tukkoisuus katoaa. Miksiköhän näitä ei voinut saada jo ensimmäisellä kierroksella, ihmettelen.

Pillerit auttavat pitämään päätä pystyssä sen verran, että pääsen käsiksi television päiväohjelmien tarjontaan. Mahtava kokemus lähes viikon uutispimennon jälkeen, tosin tunnin, parin torkut ohjelmien välissä kaventavat kokonaisuutta.

Toisen viikon lopussa olo kohenee kohtalaiseksi. Ruoka saa makunsa ja elimistö voimansa, mutta aaltomaisesti elimistössä jylläävä lenssu muistuttelee yhä itsestään vilun väreinä ja väsymyksenä.

Ei tässä vielä ollut välttämättä kaikki, virus tuntuu hirnuvan vahingoniloisena. Elämme tautisia aikoja.