Merkintöjä miesmuistiin

12.1.2012 4:00

YlänurkkaSe on sitten kumma, mikä kaikki meidät Suomessa voi yllättää. Lumi ja pakkanen tulevat aina yllättäen, samoin kuin sade kesällä ja veromätkyt syksyllä. Viimeisenä nyt sitten Suomen yllätti tämä talvimyrsky joulun pyhinä.

No, myönnettävä on, että myrskyn ja sähkökatkojen ajoitus oli oikein huono. Pakastimet ja jääkaapit pullollaan jouluruokia ja ulkona ei pakkasta yhtään. Hyvänä puolena tietenkin se, että kynttilöitä oli kaikilla kosolti käden ulottuvilla.

Ikävä juttu on, että aika harvassa talossa on ilmeisesti sitä varalämmitysjärjestelmää tullut laitettua. Sellainen voisi Suomen oloissa sentään olla paikallaan, kun yllätyksiä voi sähköverkossa kuitenkin aina sattua. Syystä tai toisesta.

Ennen vanhaan oli tapana sanoa, että jotakin asiaa ei ole tapahtunut miesmuistiin. Eli oli mennyt miespolvi siihen, kun viimeksi tapahtui. Siis siinä 50 vuotta.

Miesmuisti on kovasti lyhentynyt viime vuosina. Anne Brunilan miesmuisti Fortumilla yltää vuoteen 2001, jolloin viimeksi myrsky oli yhtiön yllättänyt. Toisin sanoen myrskytuhot olivat olleet sen verran suuria, että ne ovat tuntuneet yhtiön kukkarossa.

Sisäministeri Päivi Räsäsen miesmuisti se vasta lyhyt on. Siellä ei tunnu olevan mitään merkintöjä myrskyistä eikä siis mitään havaintoa, miten ja kenen niissä pitäisi toimia. Kun sähkö loppuu, niin varmaan vastuu on sähköyhtiöillä, päätteli ministeri. Sinänsä oikean suuntaisesti.

Elinkeinoministeri Jyri Häkämiehen miesmuisti ei kanna nykyisen sähkömarkkinalain valmisteluun, jonka korvauspykäliä hän nyt tutkailee. Tämä huonomuistisuus liittyy ehkä myös Häkämiehen aikaisempaan rooliin Fortumia valvovana ministerinä. Tuolloin yhtiön korvausvastuiden kasvattaminen ei tainnut olla asialistan kärjessä.

Jos nyt vakavaksi heittäydytään, niin voisi ministereille huomauttaa, että koko 2000-luvun ajan laajat sähköhäiriöt ovat olleet milteipä pääosassa kaikissa valtakunnallisissa valmiusharjoituksissa. Moneen kertaan on näissä havaittu esimerkiksi, että viranomaisten ja yhtiöiden pitää tiivistää jokapäiväistä yhteydenpitoaan ja varmistaa myös yhteistyö häiriötilanteissa.

Unohtui vain huolehtia, että tämä hyvä huomio olisi jäänyt muistiin muuallekin kuin pölyttyneeseen mappiin Ö.

Olisi vähän skarppaamista siellä valtionjohdon terävimmässä päässä näissä varautumisasioissa. Vai liekö meillä avuttomimmat ministerit miesmuistiin!

Kirjoittaja on kouvolalainen kunnallisvaikuttaja ja tutkija Vaasan yliopistossa.

Harriet Lonka