Politiikan kevät nostaa kovat myrskyt

YlänurkkaViimeistään Runebergin päivän jälkeen koittaa kotimaan politiikassa karu arki. Nopeassa tahdissa pöydälle nostetaan kaikki ne isot ratkaisut, joita ennen presidentinvaalia on pidetty piilossa. Yhteinen nimittäjä suurimpiin pulmiin on raha.

Kuntauudistus aloittaa vaikeiden kysymysten sarjan. Kuntaministeri Henna Virkkusen (kok.) pöytälaatikossa on valmiina odottamassa kova paketti. Ennakkotietojen mukaan maahan kaavaillaan 70 kuntaa. Etelä-Karjalassa ajatus yhdestä suurkunnasta tekee kipeää — ainakin, jos asiaa kysytään imatralaisilta ja siitä itään. Hamina ja Iitti antavat taatusti samaa palautetta Kymenlaakson puolelta.

Kunnallisvaalivuonna näin rajun uudistuksen yritys voi jäädä torsoksi, sillä puolueilta loppuu rohkeus katsoa talouslukuja suoraan silmiin. Toivottavasti ne, jotka nyt hokevat ”ei,ei ja ei”, tuovat rinnalle aidot laskelmat siitä, mitä uudistuksen toteuttamatta jättäminen maksaa eli paljonko verot nousevat etenkin niissä kunnissa, jotka ovat jo nyt taloudellisesti täysin kuralla. Tai paljonko vauraammilta alueilta pitää kerätä lisää veroja, jotta nykyrakenteisiin ei koskettaisi.

Puolustusvoimien säästöjä koskeva paketti tulee käsittelyyn samoihin aikoihin. Sekin nostaa isot aluepoliittiset kiistat eri maakuntien linnoittautuessa omiin kasarmeihinsa.

Viimeistään maaliskuussa hautaa valtiontalouden alijäämä alleen kaiken muun. Jo nyt valtio velkaantuu lisää 7—8 miljardin vuosivauhdilla. Ongelman korjaaminen ei tapahdu näpertelyllä.

Ratkaisuksi on tarjottu pörssiveroa ja tuloverotuksen progressiokäyrän jyrkentämistä kaikkein ylimmissä tuloluokissa. Voi hyvin olla, että näitä keinoja tarvitaan ja jopa käytetään.

Mittakaava kannattaa silti muistaa. Vuosi sitten julkaistuissa puolueiden verolinjauksissa arvioitiin pörssiveron tukkivan vuotavaa valtionkassaa ehkä vain muutamilla kymmenillä miljoonilla. Tarvitaan siis aivan toista kokoluokkaa olevia päätöksiä tulojen kerryttämiseksi ja julkisten menojen pienentämiseksi.

Arvonlisäveron korottaminen yhdellä prosenttiyksiköllä tuottaa vajaan miljardin.

Talousongelmien ratkominen on työlästä ja ikävää, mutta silti mahdollista.

Kotimaisia budjettimenoja ei voi arvioida ikäänkuin suljetun kansantalouden sisäisenä pelikenttänä.

Kotimaan yksityinen ja julkinen talous ovat täysin riippuvaisia siitä, miten EU ja Suomi sen osana pärjää näillä isoilla markkinoilla. Sama koskee myös kuntia — erityisen paljon niitä, jotka huutavat itsenäisyyttään ja rahoittavat samaan aikaan toimintaansa muualta tulevilla tulonsiirroilla.

Presidenttikeskustelussa EU ja euroalue ovat saaneet liian vähän huomiota. Saatan ymmärtää miksi.

Juha Oksanen

juha.oksanen@lehtimedia.fi