Mitä söisin tänään?

Annamari HaimiRuoka on yhtä suurta paradoksia: mitä enemmän siitä puhutaan, sitä vaikeammaksi syöminen käy.

Lihansyönti kuluttaa arvokasta viljelysmaata. Kala osaa nykyisin paitsi uida myös lentää, Jäämereltä Kiinan kautta Suomeen. Lihaksikkaaksi jalostettu broileri ei sen sijaan lennä, muttei oikein kävelekään. Talvitomaatit maistuvat puulta ja tuorekurkut silakalta. Leivässäkin on ihan liian monta E-koodia. Eineksiä, iik!

Kouvolasta on puolensataa kilometriä rannikolle, mutta tuoreesta kalasta saa useimmiten vain haaveilla. No juu, lohta kaikissa muodoissaan löytyy kyllä, mutta lohikiintiöni on syöty täyteen. Viikonlopun jälkeen aina sama juttu: kala on pyydetty keskiviikkona, mutta maanantaina sitä myydään pokkana täydellä hinnalla (ehkä alennuskalaa ei kovin moni ostaisi). Näin siis suurissa marketeissa. Pienessä marketissa maanantain kalatilanne on vieläkin surullisempi: punaisilla lapuilla varustetut kelmupakkaukset.

Hämmennys pahenee pakastealtaalla. Liian moni paketti on kulkenut kaukoidän halpatehtaiden kautta. Kummasta siis maksan: ei-tuoreesta kalasta vai halpatyövoiman suosimisesta?

En ole aivan vakuuttunut kasvisruuankaan ylivoimaisuudesta. Soijan viljely kuivattaa sademetsiä. Hedelmät poimitaan puoliraakoina ja kyllästetään kasvinsuojeluaineilla. Viljapeltoakin pitää lannoittaa.

Viimeisin naula arkussa ovat kotimaiset kananmunat. Kyllä minä niin mieleni pahoitin luettuani Talouselämä-lehdestä, kuinka leipomot ei enää riko itse muniaan vaan kaatavat sammioihinsa jalostettuja muna-, keltuais- ja valkuaisvalmisteitaan. Hotellien aamiaismunakkaatkin valmistetaan kuulemma kanistereihin pakatusta valmisseoksesta.

En jaksanut lehden tavoin iloita suomalaisten elintarvikejalosteiden menestyksestä.

Tieto lisää tuskaa, ja tavallisen ruokatalouden pyö-

rittäminen tässä hässäkässä alkaa olla jo taitolaji. Kor-

vat on pakko sulkea ruokaterrorilta, kaupassa voi ol-

la tyytyväinen, jos omatunto ei ihan koko aikaa kol-

kuta.

Paradoksilta — toisaalta myös lohdulliselta—tuntuu se viime aikojen suuntaus, että mitä enemmän ruoka-aineista ja valmistusmenetelmistä tiedämme, sitä yksinkertaisempaa syömistä tavoittelemme. Ehkä meillä on vielä toivoa?

Minulle ruoka-ajattelun korkeinta astetta edustaa moniallergisen perheen äiti, joka pyörittää kolmen raaka-aineen palettia 24/7/365. Sen rinnalla topchefit ja gordonramsayt ovat ihan paperia.

Kirjoittaja on Kouvolan Sanomien uutistuottaja.