Ironista diggailua

YlänurkkaYoutube on ihmeellinen paikka. Sieltä löytyy kaikenlaisia muinaismuistoja vuosikymmenien takaa, kuten hauskoja 80-luvun Syksyn Sävel -kilpailuesityksiä, kammottavasti permanentattuja italodisko-videoita, joissa pukukavalkadi on napattu Miami Vicestä ja ponnistettu neljänteen potenssiin, pituushyppääjä Ringa Ropon ja viisiottelija Tuija Helanderin ennen autotunen keksimistä nauhoitettu hellyttävä poppilevy, Pave Maijanen ja tietenkin venäläinen Edward Khil, eli trololoo-mies.

Nämä kaikki videot ja satoja vastaavia leviää Facebookissa seinältä seinälle ”LOL!”-viestien siivittäminä.

Kaikista näistä asioista pitäminen tuntuu olevan nykynuorille ok, kunhan innostus on ironista. Siis vitsillä kuunnellaan Pave Maijasen Yamma Yammaa tai virolaista Üllar Jörbergia, jonka muhkeat viikset ja murea lauluääni herättävät kieltämättä hilpeyttä. Eihän tällaisesta kamasta voi oikeasti innostua, vai voiko?

Jokin siinä silti piilee, että kappaleiden pariin on helppoa palata. Vitsi vanhenee vikkelästi, joten kai itse sisällössäkin on jotain viehätystä?

Hipstereiden suosima ironinen diggailu on kansainvälisyydestään oikeastaan hyvin suomalainen ilmiö, jossa pyydetään anteeksi jostain asiasta innostumista. Nykysukupolvi häpeilee sitä, jos isän ja äidin aikakaudelta löytyy jotain hauskaa ja koukuttavaa. Poikkeuksena luonnollisesti vanha rock-musiikki, josta saa intoilla ilman häpeää.

Ironisuus ei rajoitu vain musiikkiin, vaan yhtä lailla myös visuaaliseen viihteeseen ja elämään ylipäätänsä. Veikkaan, että Haavisto sai osan äänistään nuorilta, jotka äänestivät vitsillä. ”Kakkonen on ykkönen, LOL!”

Kyseessä saattaa hyvinkin olla siirtymävaihe, jossa 80-luvulle nauretaan, mutta vuosikymmenen päästä se on jo osa hyväksyttyä historiaa. Tuolloin saa ilman ironiaa nauttia Tuijan & Ringan uskomattoman tarttuvasta ja lapsekkaasta hitistä ”Juokse pois”, Matti Nykäsen Yllätysten yö -levy on vain pop-musiikkia siinä missä moni muukin aikansa tuote ja Spede Pasasen filmejä (siis niitä muita kuin Uunoja) voi taas katsella ilman ironian häivääkään.

Tunnustan pitäväni sellaisenaan osasta mainitsemistani artisteista ja ehdokkaista. Alkujaan innostuin Martti Servosta, joka tosin on 90-luvun ilmiö, vitsin kautta, mutta nyt kyseisen laulajan fanittamisessa ei ole mitään ironista näkökulmaa. Hyvä musiikki on hyvää musiikkia. Ei sitä tarvitse häpeillä.

Kirjoittaja on Kouvolan Sanomien toimittaja

Niko Kaartinen

niko.kaartinen@kouvolansanomat.fi