Lähestyimme suurin piirtein itseni ikäisen miehen kanssa erästä virastotaloa. Raskaalta näyttävä ovi oli enää muutaman askeleen päässä. Hidastin kulkuani, jotta mies voisi tehdä, mitä miehen kuuluu tehdä.

Rytminvaihdoksesta huolimatta sain otteen ovenrivasta ennen häntä.

Peliä ei kuitenkaan ollut menetetty. Mieshän ehtisi vielä tarttua raollaan olevaan oveen, avata sen kokonaan ja päästää minut edellään sisään. Ehkä hän jopa tuhlaisi sekunnin hymyyn ja sanoisi ”ole hyvä”? Pelastaisi päiväni ja oman nahkansa.

Mutta ei. Sain avata oven ihan itse — hänelle. Mies livahti sisään kun rotta, sivuilleen vilkuilematta ja kiitosta sanomatta.

Purin hammasta yhteen.

En penää kanssaihmisiltäni etikettisääntöjen pilkuntarkkaa noudattamista, vaan luontevaa toisen huomioimista. Ja myönnettävä se on: sydämeni pehmenee pykälän pari aina, kun mies avaa minulle oven, auttaa takin ylleni tai nostaa hattua tervehtiessään. Se ei ole tasa-arvosta pois.

Toki myös nainen voi avata oven miehelle tai toiselle naiselle. Tilannetaju ratkaisee.

Joka kerta, kun näen perheenisän kantavan raskaan työviikon jälkeen viikonlopun ruokaostoksia kotiin kädet polvissa, riennän ilman muuta apuun.

Pääsin kerran todistamaan eriskummallista näytelmää eräässä kyläpaikassa.

Talon emäntä oli laittanut kystä kyllä, ja vieraat saivat kutsun pöytään. Seurueeseen kuului myös emännän vävykokelas. Kulmakarvani kohosivat, kun pitkälti yli kolmekymppinen mies porhalsi lihapatojen ääreen ennen muita.

Mies lastasi lautasensa täyteen pottuja ja kastiketta ja rojahti pöytään. Hän muussasi perunat ja alkoi lapata mössöä suuhunsa pelkällä haarukalla sen kummemmin kenenkään kanssa seurustelematta.

Ei puuttunut kuin vauvojen muovikaukalo leuan alta.

Emännän pokka piti, joten päätin pitää omani. Tiukkaa kuitenkin teki siinä vaiheessa, kun kaveri oli saanut vatsansa täyteen ja nousi pöydästä muita odottamatta. Hän poistui niiltä tulilta sohvalle, käänsi meille selkänsä, kiertyi sikiöasentoon — ja alkoi kuorsata.

Pojat, ei näin.

Tämä oli viesti omille kolleilleni, jotka seurasivat näytelmää aitiopaikalta. Saarnani kesti koko kotimatkan ja sisälsi perustietoa paitsi pöytätavoista myös naisten sydämet sulattavasta herrasmieskäytöksestä.

Silmien pyörittelystä huolimatta haluan uskoa, että pojat jonain päivänä — jonkun virastotalon oven edessä — oivaltavat, milloin äidin oppeja kannattaa soveltaa käytännössä.

Kirjoittaja on Kouvolan Sanomien toimittaja.