Kansanauton kuolema

Päättyneellä viikolla käytiin kiivasta vaalikampanjointia, mutta presidentin valitseminen ei ollut ainoa kansaa ravistellut uutisaihe. Viikon keskivaiheilla nimittäin kiiri julkisuuteen tieto, että Ladan maahantuonti lopetetaan.

Käytännössä uutisen arvo oli sitä ja tätä, sillä ymmärtääkseni uusia Ladoja ei ole tuotu Suomeen enää pariin vuoteen. Viimeinen niitti on silti viimeinen niitti: Nyt se on virallista. Venäläisklassikon taru on lopussa.

Suuressa maailmassa kansanauton nimeä kantaa Volkswagen ja etenkin sen klassinen Kupla. Suomessakin Kuplia on ollut aikanaan maantiet mustanaan, mutta todellinen kansanauto on täällä ollut itänaapurin ihme. Suhteellisen halpa ja kohtuullisen luotettava Lada oli monena vuonna Suomen myydyin auto. Ei ihme, että niitä löytyi parhaimmillaan vähintään joka toisesta pihasta.

Monen suomalaisen ensimmäinen auto on ollut Lada, niin myös minulla. Omani oli 88-vuosimallin farmari, jonka ostin 500 eurolla joskus vuonna 2003 tai 2004 tai sinnepäin.

Sunnuntain Helsingin Sanomissa joku muisteli, että perheen vanha Lada oli lämmin talvella ja kuuma kesällä. Niin oli myös omani. Puhallin työnsi kuumaa ilmaa kesät talvet. Kesällä asiaa onneksi helpotti automaatti-ilmastointi eli takaikkunat, jotka valuivat itsestään alaspäin ja varmistivat tehokkaan tuuletuksen.

Tällaiselle tumpelolle auton ylläpitokustannuksiin piti laskea normaalien vakuutusten ja verojen lisäksi lahoavan pohjan paikkailuun vähintään muutama sata euroa. Yleensä enemmän. Sitkeästi kermakaramellin värinen itäsalama silti katsastukset läpäisi, vaikka monena vuonna luin jo mielessäni muistosanoja katsastuskonttoria kohti körötellessä.

Rehellisyyden nimissä on sanottava, että pari kertaa matka jatkui konttorilta kävellen ja auto jäi punainen lappu tuulilasissa odottamaan noutajaa.

Kaaran yhdeksän elämää tuli käytettyä lopulta pari vuotta sitten, kun ynnäilin ajokilometrejä (vähän) ja auton ylläpitokuluja (paljon) ja totesin, että ei vaan kannata. Sen jälkeen olen lähinnä kaihoisasti muistellut matkaa, jonka yhdessä teimme. Kaikkia niitä kesäöisiä kotimatkoja ja talviaamuja, jolloin auto ampaisi paukkupakkasista huolimatta liikkeelle kuin palmun alta.

Vanha romu? Ehkä. Se oli kuitenkin minun vanha romuni.

Auto on edelleen kyllä olemassa. Siellä se odottelee parempia aikoja tallissa, liikennekäytöstä poistettuna.

Vieläköhän vanhalla kunnon Kermiksellä olisi yksi elämä jäljellä?

Kirjoittaja on Kouvolan Sanomien toimittaja.