Yksi kunta ja varuskunta
13.2.2012 4:00— Hyvää päivää, arvoisat kuulijat. Kerromme tänään sekä Puolustusvoimien että kuntakentän alasajosta lähes samalla kellonlyömällä, koska näin vältymme kuulemasta sitä samaa nurinaa ja valitusta useampana päivänä, pääministeri Jyrki Katainen (kok.) aloittaa.
— Siirränkin puheenvuoron puolustusministeri Stefan Wallinille, joka kertoo varuskuntalahtauk...siis uudistuksesta.
— Kiitos. Olemme päätyneet malliin, jossa Suomen Puolustusvoimille jää yksi varuskunta, ja paikkahan on luonnollisesti Dragsvik. Samalla siirrymme Suomessa pakolliseen käytäntöön, jonka mukaan kaikki varusmiehet puhuvat ruotsinkielisessä varuskunnassa ruotsia.
— Totean heti samaan hengenvetoon, että on sikamaista väittää, että minä RKP:n puheenjohtajana ja ruotsinkielisenä olisin jotenkin painostanut tai vetänyt kotiin päin tässä asiassa. Minä en suinkaan koskaan ja missään tapauksessa aja enkä edistä oman puolueeni enkä taustayhteisöjeni etua.
— Hyvä juttu tämä on. Pohjoisessa ja idässä on niin paljon kepulaisia, ettei siellä mitään puolustettavaa ole, pääministeri Katainen vahvistaa.
— Hyvää päivää. Nyt kerromme, miten Suomen kuntakartassa päästään eroon maalaisten vihreästä väristä, hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) aloittaa.
— Koska kepumafia pitää vallassaan yli puolta Suomea, olemme päättäneet kehittää maamme kuntakenttää siten, että jatkossa on vain yksi kunta. Sehän on luonnollisesti Helsinki.
— Pääministeri tosin on jättänyt ehdotuksen, että myös Siilinjärvi säilyisi itsenäisenä kuntana. Pohdimme tätä vakavasti, sillä ehdotuksen takana ovat todella painavat perustelut.
— Mitkäs nämä perustelut ovat?
— No ne, että pääministeri on kotoisin Siilinjärveltä.
— Mitenkäs lähipalvelut turvataan Keminmaalla? nimettömänä pysyttelevä mukimies kyselee.
— Lähipalvelut säilyvät kaikkialla ennallaan, jopa kehittyvät. Teemme vain lähipalveluiden määritelmään pienen muutoksen, jossa toteamme, että lähipalveluja ovat kaikki ne kunnan toiminnot, jotka ovat saatavilla 1 200 kilometrin säteellä.
— Näin esimerkiksi keminmaalaisetkin saavat lakiin kirjatulla tavalla lähipalvelut suoraan Helsingistä, kuntaministeri vakuuttaa.
— Hyvä juttu tämä on. Keminmaalla on niin paljon kepulaisia, että heille tekee hyvää tulla tänne sivistyksen pariin, pääministeri Katainen vahvistaa.
— Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi, miltä ehdotukset vaikuttavat?
— Siis aivan hanuristahan nämä suunnitelmat ovat. Ainoa hyvä asia kuntaesityksessä on se, että Keminmaa räjäytetään Suomen kartalta atomeiksi huisin Nevadaan, Kiviniemi kommentoi.
Kirjoittaja on Kouvolan Sanomien toimittaja.
