Kolumni: Tornit tekevät kaupungin

6.1.2017 13:15

Rakennetaan tornitalot niin ne näkee kuinka suuri tää kaupunki on.

Kun on vähän isompia taloja, niin tuntuu kuin olisi vähän isommassa paikassa.

Näin lauletaan kouvolalaisen punkbändin Kivesveto Go Go:n Ahti-biisissä. Kieli poskessa, epäilemättä, mutta onhan tuossa asiaakin.

On huomio, jonka monet ulkopaikkakuntalaiset vieraat ovat Kouvolasta tehneet. Se on tunne siitä, että Kouvola — alkujaan noin 30 000 asukkaan kaupunki — vaikuttaa todellista kokoaan suuremmalta.

Siihen on yksi syy ylitse muiden. Keskustan tornitalot. Ja tottahan se on: kun on vähän isompia taloja, niin tuntuu kuin olisi vähän isommassa paikassa.

Torikadun tönöt kumppaneineen kasvattavat kaupunkia jo pelkällä olemassaolollaan. Pohjola-talokin tavallaan kehystää koko keskustaa sen sijaan, että keskusta vain hälvenisi jonnekin radan alapuoliseen omakoti-idylliin ja häviäisi huomaamatta olemattomiin.

Kävin syksyllä Frankfurtissa. Kaupunki oli kiva, mutta kuitenkin samanlainen kuin kaikki muut keskieurooppalaiset suurkaupungit.

Mitä jäi Frankfurtista mieleen?

Lukas Hradeckyn nollapelin lisäksi se, että koska tahansa saattoi kävellä pahaa aavistamatta kulman ympäri ja huomata, että kadun päässä tavoiteltiin taivaita. Pankkien pääkonttorit ja muut täysin kohtuuttoman kokoiset liike-elämän hubit siellä kurkottelivat lasi ja teräs kiiltäen korkeuksiin kuin World Trade Centerin kaksoset New Yorkissa aikanaan.

Mitä mahtavaa järjettömyyttä!

Aika on tietysti ajanut ohi haaveista saada kunnon torneja Kouvolaankin. Joskus 60—70-lukujen kasvun aikaan ehkä, vielä 80-luvullakin, mutta ei nyt.

Olisi silti hienoa, jos vaikka Ässä-tornikin olisi neljä kertaa korkeampi ja Marjoniemessä pari 60-kerroksista pilvenpiirtäjää. Siinä riittäisi turisteilla Instagramiin kuvattavaa.

Tapani Olkku
Kirjoittaja on Kouvolan Sanomien toimittaja.