Kolumni: Muutakin kuin naimalupa

22.2.2017 13:15

Kolkuttaako ovella kummius tai kirkkohäät, mutta rippikoulu on käymättä? Kouvolan seurakuntayhtymä järjestää huhtikuussa Puhjonrannan kurssikeskuksessa aikuisrippileirin.

Toivottavasti myös aikuisten rippileirillä saa istua nuotion ääressä.

Rippileiri on edelleen tärkeä osa suomalaista nuoruutta. Toissa vuonna leirin kävi 82 prosenttia ikäluokasta.

Kansan suussa riparin käynyt saa naimaluvan eli luvan käyttäytyä vähän kuin aikuinen. Mitä saa, jos on jo aikuinen?

Rippikoulun pohjimmainen idea on kristinuskon perusteiden opettaminen. Jos kansalta kysyy, riparista on jäänyt mieleen lystikkäämpiä asioita.

Moni muistaa esimerkiksi pikaihastumiset ja iltanuotiot, joiden ääressä isoset soittivat kitaraa. Kieltoja uhmaten nuoriso ramppasi öisin ovista ja ikkunoista.

Leirikeskuksen kerrossängyissä on perinteisesti lojuttu läjässä ja ulvottu naurusta. Jos papit ovat olleet nuoria ja hyvännäköisiä, heihin on yritetty tehdä vaikutus.

Monen entisen rippileiriläisen mieleen ovat jääneet myös Isä meidän -säkeiden tankkaus ja Raamatun alleviivaus. Joitakin touhu on ahdistanut.

Muistaakseni viimeisenä leiri-iltana kuuntelimme yhdessä Scorpionsin hitin Wind of Change. Sen perään itkimme ja ryhmähalimme. Vai oliko se sittenkin partioleirillä?

On hauskaa kuvitella leirinuorten tilalle aikuiset.

Toivottavasti myös aikuisten rippileirillä saa istua nuotion ääressä. Tai edes takkatulen.

Kirkko on järjestänyt aikuisten rippikouluja iät ja ajat. Ylivoimainen enemmistö aikuisista suorittaa sen omassa tahdissaan, yksityisesti. Leirimuodolla on selvästi etunsa: Riparilla tavataan pohtia elämän suuria kysymyksiä, kuten hyvän ja pahan välistä suhdetta. Kun pohtimassa on porukka elämää jo kokeneita, keskusteluista tulee luultavasti upean sävykkäitä.

Sellaiset keskustelut voivat liikauttaa sydäntä niin, että viimeisenä iltana alkaa itkettää.

Kirjoittaja on Kouvolan Sanomien kulttuuri- ja menotoimituksen toimittaja.

Tiina Aho