Kolumni: Kukkaloistossa matkakeskuksen

15.4.2017 13:15

Nyt olisi iskun paikka. Matkakeskushankkeen siivellä Kouvolalla olisi tilaisuus korjata pitkään vallinnut epäkohta: ruokoton maisema, joka Kouvolasta näkyy junassa kulkijoille.

Kukkaloistosta on jo aikaa. Nyt olisi hyvä tilaisuus palauttaa se.

Hoitamaton radanvierus nousee kaupunkilaisten ja ohikulkijoiden puheissa esiin säännöllisen epäsäännöllisesti. Museoveturi Ruuhveltin nykytila surettaa, ja ennen muinoin radanvartta koristaneita kukkaistutuksia kaipaa moni edelleen.

Kukkaloistosta on jo aikaa. Nyt olisi hyvä tilaisuus palauttaa se.

Tein asemanseudun maisemasta juttua vuonna 2014. Selvisi, että radanvarsi on Liikenneviraston maata ja alueen hoito sen vastuulla. Kaupungilla ei ole ollut sen kanssa tekemistä enää vuosikausiin.

Virastolla ei kolme vuotta sitten selvästikään ollut suurta hinkua maisemien ehostamiseen.

— Nyt ei ole sellaisia suunnitelmia, sanoi viraston Itä-Suomen kunnossapitopäällikkö Seppo Mikkonen, mutta lupasi kuunnella ihmisten toiveita.

Nyt Kouvola on ostamassa itselleen Liikennevirastolle kuuluvaa maakaistaletta, jotta matkakeskuksen laajentaminen helpottuu. Samassa yhteydessä voisi laittaa ratamaiseman kerralla taas edustuskuntoon.

Ruuhvelttia ei taida pelastaa nykypaikallaan mikään. Sille kaupunki on jo ilmoittanut etsivänsä uutta paikkaa, ja veturin kunnostus vaatisi rahaa tai sitoutuneita tekijöitä tai molempia.

Kukkaistutusten ja alueen yleisen siistimisen luulisi sen sijaan olevan mahdollisuuksien rajoissa.

Vuoden 2014 jutussa Kouvolan viherpäällikkö Jouni Dahlman arvioi, että värikkään kukkapenkin istuttaminen ja hoito maksaisi vuodessa muutamia tuhansia euroja.

Kun ajatellaan aseman ohi kulkevien matkustajien määrää, siinä olisi tarjolla hyvää PR:ää aika huokeaan hintaan.

Tapani Olkku
Kirjoittaja on Kouvolan Sanomien toimittaja.