Kolumni: Postia Bellagiosta

12.9.2017 13:15

Kesälomamatkalta tänä vuonna palattuani postin joukossa oli virallisen näköinen kirjekuori. Bellagion kunta Italiasta oli lähettänyt kirjeen nimelläni. Käynti kesällä 2016 Como-järven niemenkärjessä sijaitsevassa kauniissa paikassa toi mukavat muistot mieleeni.

Syytä tähän saamattomuuteen ei tunnu tietävän kukaan.

Bellagio ei suinkaan kiitellyt meitä visiitistämme. Kirjeen tarkempi tarkastelu kertoi, että olimme syyllistyneet liikennerikkomukseen. Ajaminen vanhan keskustan alueelle on kielletty ilman erillistä lupaa. Kirjeen kääntöpuolella oli yli 100 euron sakko.

Maksuvaatimuksessa mainitut rikkomuksen päivämäärä ja kellonaika pitivät paikkansa. Autovuokraamon nimi ja auton merkki pitivät niin ikään kutinsa.

Konsultoin asiassa vuosia Italiassa asunutta sukulaista. Hän arvioi maksun lähettäjän olevan aidosti Bellagion kunta, joten mistään huijausyrityksestä ei ollut kysymys. Maksoin laskun jäämättä odottamaan sakossa mainittua 30 prosentin korotusta maksun viivästyessä.

Partiopoikamainen toiminta jätti kuitenkin monta kysymystä ilmaan. Miten sakko- ja rikemaksut liikkuvat Euroopan maiden kesken. Suomessakin poliisi antaa sakon esimerkiksi ylinopeutta saaneen ulkomaalaisen autoilijan matkaan.

Oikeusrekisterikeskus hoitaa maksamattomien sakkojen perinnän. Perintäprosentit ovat ihan kohtuulliset. Esimerkiksi italialaisten vuonna 2014 saamista rangaistumääräyksistä 71 prosenttia ja rikesakoista 95 prosenttia saatiin perittyä.

Peltipoliiseista ulkomaalaisten autojen kuljettajien ei tarvitse välittää. Poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen mukaan poliisi ei lähetä ulkomaisessa rekisterissä oleville autoilijoille automaattisen kameravalvonnan perusteella sakkoja. Syytä tähän saamattomuuteen ei tunnu tietävän kukaan.

Kyösti Suolanen
Kirjoittaja on Kouvolan Sanomien toimittaja.