Hätäkeskuspäätös oli torjuntavoitto
10.3.2010 4:00PääkirjoitusSisäministeriön päätös uusista hätäkeskuksista otettiin Kouvolassa vastaan hieman sekavin tuntein. Ministeriö päätti sijoittaa Itä- ja Kaakkois-Suomen uuden hätäkeskuksen Kuopioon. Kouvolan hätäkeskusta ei kuitenkaan lakkauteta, vaan siitä tulee erityistehtäviä hoitava neuvontakeskus.
Kisa Kuopion ja Kouvolan välillä tiedettiin jo etukäteen kovaksi. Tämän kilpailun voitti nyt selvästi Kuopio. Torjuntavoittona voidaan pitää sitä, että Kouvolalle räätälöitiin erityisrooli.
Sisäasianministeri Anne Holmlund (kok.) vakuutti, että ratkaiseva kriteeri oli tilojen soveltuvuus. Ainakaan tämä peruste ei kestä tarkastelua. Kouvolassa syvälle kallioon louhitut nykyaikaiset tilat kestävät vertailun mihin tahansa.
Päätöksen mukaan Kouvolan hätäkeskuksesta tulee valtakunnallisia erityistehtäviä hoitava yksikkö, joka huolehtii muun muassa neuvonta- ja tukitehtävistä. Nähtäväksi jää, mitä tämä käytännössä tarkoittaa.
Kouvolan tehtävänä voivat olla esimerkiksi rajaliikenteeseen liittyvät asiat. Uhkana taas se, että mielekästä roolia ei löydy, ja resursseja karsitaan. Kouvolalla on kuitenkin nyt mahdollisuus, jota muilla hävinneillä hätäkeskuksilla ei ole.
Hätäkeskusten toimipaikoista tehtiin juuri niin poliittinen päätös kuin osattiin ennakoida. Samalla mitattiin Kuopion ja Kouvolan seutujen poliittinen voima. Kuopion voitto ei ollut yllätys.
Jotakin hyvää Kouvolan ja Kymenlaakson poliittisen painoarvon kasvusta kertoo se, että tällä kertaa saavutettiin edes torjuntavoitto.
ville.pohjonen@kouvolansanomat.fi
Ville Pohjonen





