Toinen kierros tuskin jää käyttämättä
14.1.2012 4:00Presidentinvaaleissa ei välttämättä tule toista äänestyskierrosta, Ylen vaaliasiantuntija Sami Borg arveli pari päivää sitten. Hän laski mielipidetutkimuksista Sauli Niinistön kannatuksen nousevan 50 prosentin kieppeille. Ylen viimeisimmässä kyselyssä Niinistön kannatus oli 37 prosenttia. Borgin arviossa sitä täydentää osuus niistä vastaajista, jotka eivät osanneet tai halunneet vielä nimetä ehdokastaan.
Samaan johtopäätökseen houkuttelee Sanoman maakuntalehtien Kymen vaalipiirissä tekemän ennakkoäänestyksen ovensuukyselyn tulos. Niinistön kannatus oli siinä 52,7 prosenttia.
Vanha totuus kuitenkin on, että gallupit eivät äänestä, ja tulos ratkaistaan vasta uurnilla. Ovensuukysely on epätieteellinen vaali-ilmapiirin puntari.
Ennakkoon äänestävät varsinkin ne, joiden valinta on ollut selvä, ehkä jo pitkään. Ennakkoäänestys on ensimmäisinä päivinä ollut laiskempaa kuin viimeksi. Moni siis miettii vielä, ja seuraa esimerkiksi viimeisiä tv-tenttejä, joissa kampanjaväsymys ja ratkaisun lähestyminen voivat terävöittää kannanottoja.
Tutkija Borgin mukaan äänestysvilkkaudelle on ratkaisevaa, miten työväestö lähtee liikkeelle. Se on aika ratkaisevaa myös vaalitulokselle.
Kaikessa epätieteellisyydessään Kymen vaalipiirin ovensuukysely avaa mielenkiintoisia näkymiä. ”Kakkosehdokkaista” Pekka Haaviston kannatus on korkealla koko vaalipiirissä ja erityisesti Pohjois-Kymenlaaksossa. Etelä-Karjalassa Niinistö ja Väyrynen menestyvät vaalipiirin keskiarvoaan paremmin, Etelä-Kymenlaaksossa taas Soini ja Lipponen.
Nämä, osin yllättävät suunnat ja erot vahvistavat käsitystä, että kisa kakkospaikasta on tiukka, vaikka Niinistö olisikin vahvoilla. Tasainen asetelma taas ennakoi ensimmäiseen varsinaiseen vaalipäivään vilkkautta, ja myös sitä, että toinenkin vaalipäivä tulee käytettäväksi.
Markku Espo markku.espo@kouvolansanomat.fi
