Epävarmuus tuskastuttaa Kouvolan kouluissa

16.1.2012 4:00

Kouvolan kouluissa on riittänyt viime aikoina puhuttavaa paljon muustakin kuin oppimisesta. Kouluverkon supistaminen ja Mansikka-ahon uuden koulun rakentaminen aiheuttavat tilanteen, jossa merkittävä osa Kouvolan koululaisista vaihtaa koulua.

Ensi syksynä lakkautetaan kahdeksan koulua. Koulusta toiseen siirrettäviä lapsia on noin 250 eli nelisen prosenttia koko kaupungin peruskoululaisista. Vuotta myöhemmin koulua joutuu vaihtamaan liki tuhat oppilasta, kun Kankaan koulu lakkautetaan ja samanaikaisesti Mansikka-ahon ja Tornionmäen koululaiset siirtyvät uuteen koulurakennukseen.

Pienten koululaisten, vanhempien ja opettajien näkökulmasta on tärkeää, että muutokset saadaan vietyä läpi mahdollisimman järjestelmällisesti ja selkeästi. Jo ensi syksy on koulutoimelle erittäin vaativa, mutta vuosi 2014 voi olla vielä hankalampi.

Koulusiirtojen sujuminen kitkatta on tärkeää, koska luottamus koulutoimen kykyyn hoitaa asioita ei ole järin korkealla. Toissasyksyn koulukuljetussoppa on vielä tuoreessa muistissa, eikä nyt meneillään oleva sota lähikouluista ja sisarusten sijoittamisesta eri kouluihin ainakaan helpota tilannetta.

Kouluverkon supistaminen tuo kaupungille merkittäviä säästöjä, vaikka summien tarkka arviointi onkin hankalaa. On selvää, että säästöjä etsittäessä myös sivistyspuolen pitää osallistua talkoisiin. Lasten koulupaikoista tulee kuitenkin antaa tietoa mahdollisimman nopeasti. Huoltajille ja opettajille on annettava mahdollisuus vaikuttaa päätöksiin.

kimmo.kangas@kouvolansanomat.fi

Kimmo Kangas